sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ihana viikonloppu takana

Miten nämä viikonloput aina vilahtavatkin näin nopeasti, taas on sunnuntai-ilta!

Perjantaina väkersin taas eteiseen uuden asetelman kokoon kun vanha alkoi kyllästyttää. Koko juttu lähti liikkeelle tuosta tekstitaulusta, joka on hakenut paikkaa kodissamme sekä kirppikseltä löytyneestä mustasta lyhdystä. Miten noita lyhtyjä aina tarttuukin mukaan..? Lyhdyn sisään sujautin ihanan koivun kaarnalla päällystetyn kynttilän.


Tykkään tosi paljon noista Ikean tauluhyllyistä, joihin voi vaihdella asetelmia mielensä mukaan. Niiden alla oleva Askosta aikoinaan ostettu pikkulipasto kätkee sisäänsä osan tyttöjen dvd-kokoelmasta. Dvd-kotelojen värien sekamelska on niin kirjava ja levoton, että piilotan ne mielummin koreihin kuin pidän näkyvillä.

Viikonloppuun on mahtunut mm. tyttöjen harrastuksia, koko perheen metsäretkeä, kirppiksellä käyntiä sekä mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa. Illalla leivoimme tyttöjen kanssa vielä herkullisia mustikkamuffineita eiliseltä retkeltä poimituista mustikoista. Molemmat tytöt leipovat mielellään, nuorempikin on aina innokkaana kaatamassa aineksia kulhoon ja rikkomassa kananmunia isonsiskon hoitaessa sekoituspuolta ja aineiden mittaamista. Äiti pääsee jo varsin helpolla :)

Nyt akut on taas ladattu uutta viikkoa varten...


2 kommenttia:

  1. Ihanan rauhallinen kuva!

    Ja voi sua onnekasta, kun on innokkaita leipureita talossa. Mullakin oli vähän toiveena, että josko pojat vaikka innostuis köksän tunneilla ruuanlaitosta ja leipomuksista, mutta äitiinsä ovat kai tulleet, kun ei oikein iskenyt kumpikaan :)

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen aina ollut tosi laiska leipomaan, mutta nyt tytöt laittavat minuun vauhtia. Saa nähdä kuinka kauan innostus jatkuu :)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit pienen viestin merkiksi vierailustasi.