sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Ostokset Nanson verkkokaupasta

Karsittuani paljon turhia vaatteita kaapeistani minun oli aika hankkia sinne hieman täydennystä. Onnekseni huomasin jokin aika sitten bannerin, jossa mainostettiin -50% tarjousta Nanson nettikaupan tuotteista ja päätin heti toteuttaa pari toivettani. Nanso on aina ollut minulle mieluisa suomalainen brändi, koska sen vaatteet ovat laadukkaita ja suomalaiselle naiselle sopivia. Laskettakoon nämä tekemäni ostokset vaikkapa syntymäpäivälahjaksi minulle itselleni :)

Pidän Nanson vaatteissa myös siitä, että vaatteita saa todella monessa eri koossa, joten tällainen XL-nainenkin löytää sieltä itselleen mieluisaa päällepantavaa. Kivoja vaihtoehtoja olisi ollut paljon, mutta tällä kertaa päädyin tilaamaan nämä kaksi itselleni.



Kyseessä ovat mustavalkoinen Lanka-tunika ja musta Pinot-mekko. Tietenkin näin kesää kohti mennessä olisi voinut valita jotain hieman värikkäämpääkin, mutta näistä tiedän, että molempia tulee varmasti käytettyä paljon. Ja eihän se tietenkään ole poissuljettu ajatus, että tilaisin vielä muutakin, esimerkiksi jonkun näistä kolmesta.





Gerbera-tunika on kaunis sekä punaisena että ja harmaana ja keltainen Heini-mekko näyttäisi ihanalta ruskettuneella iholla. Nuo tunikat sopisivat hyvin moniin eri tilaisuuksiin ja mekko olisi mukava kesällä ihan arkimekkona. Pidätkö sinä Nanson vaatteista? Minun kaapistani niitä löytyy useita ja niistä monet ovat minulle todella mieluisia luottovaatteita.

Tämä ei ole maksettu mainos, ostin tuotteet omilla rahoillani. Hehkutan mielelläni suomalaista laatua aina kun hehkutukseen on aihetta. 



Kuvat ovat Nanson nettisivuilta.



6 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita ja kaunis malli! Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Mukava nähdä malleina välillä normaalejakin naisia eikä aina vain erittäin hoikkia naisia.
      Aurinkoa sinunkin viikkoosi!

      Poista
  2. Onpa ihanat nuo Lanka-tunika ja musta Pinot-mekko. Tykkään. Nansolla onkin laadukkaat vaatteet, joten täytyypä käydä katsomassa, mitä heillä on tarjolla. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle selvisi vasta tänään, että Nansolla on myös outlet-myymälöitä ainakin Hämeenlinnassa ja Vantaalla. Täytyypä poiketa tutustumassa jompaankumpaan kesän aikana.

      Poista
  3. Nansolla on kivoja vaatteita!
    Viimeisen kuvan keltainen mekko/tunika on hieno!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo keltainen olisi ihanan aurinkoinen :) Mukavaa illan jatkoa sinullekin!

      Poista

Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit pienen viestin merkiksi vierailustasi.