Ensimmäisiä hyvästejä pihalleni jätin jo viime kesänä. Huomasin hoitavani pihaa vähemmän intohimoisesti kuin ennen. Katselimme jo ympärillemme ja mietimme, minne suuntaisimme seuraavaksi. Ei siinä enää jaksanut kitkeä niin innolla kuin ennen. Moni asia jäi vähän kesken. Olin suunnitellut uudistavani kukkapenkkejä, mutta se jäi, koska ajatukset olivat jo tulevassa.
Seuraavaksi koin haikeutta syksyllä laittaessani kukkapenkkejä talvikuntoon. Riivin ruohotuppoja ja pieniä rikkaruohoja perennojen seasta kun kyynelet nousivat silmiini. Minun oli pakko jättää työ kesken ja mennä sisälle suremaan. Piha, joka oli ollut omani lähes kymmenen vuotta olisi pian jonkun muun.
 |
| Rakas pionini |
Suhtaudun muuttoon positiivisesti, mutta pientä haikeutta on silti ilmassa. Kaikki istuttamani kasvit jatkavat elämäänsä jonkun toisen hoidossa. Rakkaat kevään sipulikasvini, pionini, ritarinkannukseni ja kulleroni, pihalla kasvavat metsämansikat ja syreenit. Kaikki jäävät muistoihini. Lasteni leikkimökissä ja hiekkalaatikolla leikkivät uudet lapset. Joku muu poimii karviaisia minun pensaastani. Terassilla grillaa uusi perhe.
Puutarhasta on ollut paljon iloa ja lohtua silloin kun on ollut vaikeaa. Mullan kanssa puuhaileminen on piristänyt mieltäni masennuksenkin aikana. Se on saanut ajatukseni pois ikävistä asioista. Olen kiitolllinen kaikesta siitä, mitä olen näinä vuosina saanut kokea. Sen alkuvuosien nurmipihan, johon kaivoimme kuoppia puille ja pensaille. Syvän ja pitkän montun, jonka täytimme mullalla ja johon aloin istuttaa perennoja. Kasvit, jotka eivät menestyneet ja ne, jotka kukoistivat. Surkean pienen pensasaidan alun, jonka kasvua odotimme vuodesta toiseen, kunnes se pääsi kunnon vauhtiin.
 |
| Krookukset kukassa |
Vielä on muutama kuukausi aikaa jättää jäähyväisiä ja pikkuhiljaa alkaa myös suunnitella, mitä uudella rivitalopihallamme alkaa tapahtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit pienen viestin merkiksi vierailustasi.