tiistai 11. huhtikuuta 2017

Vaatteiden raivausta Konmarin avulla

Nyt se alkoi, omien vaatteiden maritus. Siitä ei ole kauan kun viimeksi poistin turhia vaatteita kaapeistani, mutta nyt otin uuden kierroksen yrittäen samalla miettiä asioita Konmarin opeilla. Tavoitteena on karsia ylimääräiset pois, jotta jäljelle jääviä tulisi käytettyä ja tuleva muuttokuorma kevenisi turhien vaatteiden osalta. 

Ensin kumosin kaikki vaatteeni sängylleni ja järkytyin tästä vaatevuoresta. Mukaan oli haalittu paitsi makuuhuoneen kaapeissa olleet vaatteet, myös eteisestä ja vaatehuoneesta löytyvät vaatteet. Kenkiin en vielä koskenut, ne saavat jäädä toiseen kertaan. 

Aloitusvaihe

Vaatteien karsiminen sujui yllättävän helposti ja jos jokin vaate päätyi poistettavien kasaan, sieltä ei ollut enää paluuta takaisin. Jos aloin hieman epäröidä, kyselin itseltäni miksi kyseinen vaate pitäisi säästää, vaikken edes erikoisemmin pidä siitä. Syyksi tarjosin yleensä sitä, että kun parempaakaan vastaavaa ei ole, säästän tämän. Seuraavaksi mietin, olenko edes käyttänyt kyseistä vaatetta aikoihin, jolloin vastaus oli yleensä kieltävä. Ja hups heijaa, siinä vaiheessa vaate päätyi poistettavien kasaan.

Tämän verran sain karsittua
Jaoin pois lähtevät vaatteet kolmeen kassiin: kierrätyskeskukseen lähtevät, kirppikselle päätyvät ja roskikseen menevät. Nyt täytyykin sitten varata taas uusi kirppispöytä lähiaikoina.

Ilmavampi sijoittelu
Vaatekaappi näytti karsimisen jälkeen mukavan ilmavalta. Nyt jäljelle jääneet käyttövaatteet löytää huomattavasti paremmin kuin ennen.

Henkarivaatteet karsimisen jälkeen

Henkareita jäi jäljelle melko monta, koska säilytän vaatteita mielummin henkareissa kuin viikattuna. Täältäkin lähti kuitenkin monta turhaa vaatetta maailmalle. Pahoittelen valokuvien laatua, räpsin kuvat kännykälläni huonossa valaistuksessa. En millään malttanut kaivella kameraani esiin kun oli kiire saada asioita aikaan...

Nyt olen kyllä erittäin tyytyväinen itseeni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit pienen viestin merkiksi vierailustasi.