keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Muovikippojen ja kuppien marittamisesta

Olen tiennyt, että alakaapeistamme löytyy paljon muovisia kippoja ja kuppeja, mutta niiden todellinen määrä sai minutkin ällistymään. Ja lisäähän löytyy vielä pakastimestakin. Auts, miten tähän on tultu? Tunnustan, olen hamsteri. Tuota allaolevaa kuvaa pitäisi vain muokata sen verran, että hamsteri kurkkaisi muovikiposta...



Olen aina väittänyt, etteivät muovikipot kiinnosta minua ja sillä varjolla olen saanut välteltyä Tupperware-kutsuja koko ikäni, mutta näköjään minäkin tunnen jotain salaperäistä viehätystä muovirasioihin. Ikeastakin on tarttunut mukaan useampikin setti käteviä säilytysastioita. Puhumattakaan pienistä pakastusrasioista, joita olen joskus ostanut oikein urakalla marjojen pakastamiseen. Kaiken lisäksi olen tuon jälkeen vielä lopettanut marjojen pakkaamisen muovirasioihin ja siirtynyt käyttämään muovipusseja. Alla kuva aloitustilanteesta.



Kuinka paljon pakastusrasioita nelihenkinen perhe oikein tarvitsee? Meillä niitä näyttäisi olevan kokonaiselle komppanialle. Kaiken kukkuraksi meiltä löytyy sellaisia kippoja, joihin ei löydy kansia ja kansia, joihin ei löydy kippoja. Mitä olen oikein ajatellut? Luultavasti en yhtään mitään. Nolointa tässä on se, etten todellakaan voi syyttää ketään muuta kuin itseäni tästä kokoelmasta. Mieheni ja lapseni eivät todellakaan ole vastuussa näiden kantamisesta meidän ovesta sisälle.



Yläpuolella kuva niistä, jotka saivat jäädä. Näistäkin osa lähtee kesällä asuntovaunullemme.


Ja nämä saavat luvan lähteä huomenna muovinkeräykseen. Toinen vähän pienempi pussillinen lähtee äidilleni. 

Näyttääkö yhtään paremmalta?





Hamsterin kuva Pixabay,  muut omiani.






2 kommenttia:

  1. Hih täytyy tunnustaa että täällä toinen samanlainen. Meillä mies hävittää uovikippoja kun en.ole paikalla 😉

    Ihana hamsteri muuten ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan vinkata miehelle, että hänkin saa karsia meiltä ylimääräisiä astioita pois 😊

      Poista

Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit pienen viestin merkiksi vierailustasi.