Minusta on hienoa, että lasteni koulussa pidetään välillä hiljaisuuden retriittejä. Silloin pyritään olemaan tunti tai kaksi aivan hiljaa luokassa. Kukaan ei puhu mitään, jokainen saa valita itselleen hiljaista tekemistä esim. piirrellä tai värittää, lukea kirjaa, tehdä käsityötä tai vaikka ottaa torkut pulpettinsa päällä. Jokaisella on mahdollisuus nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta.
Minusta olisi ihanaa päästä joskus hiljaisuuden retriittiin muutamaksi päiväksi. Se olisi hyvää lepoa arjen pyörityksen keskellä. Kävin muutama vuosi sitten yksin viikon lomalla Turkissa ja nautin yksinolosta. Sain lepäillä, lueskella ja ottaa halutessani päiväunet, jos siltä tuntui. Olen tosi kiitollinen miehelleni, kun hän ehdotti minulle pientä lepotaukoa arjen keskelle. Ennen matkaani kyllä mietin, miten saan ajan kulumaan turistikohteessa yksinäni, mutta loppujen lopuksi oli oikein virkistävää kuljeskella ympäri kaupunkia oman mielensä mukaan, ajaa bussilla toiseen kaupunkiin ja välillä vain löhötä auringossa ja uida hotellin uima-altaassa. Ehkäpä perheenäideille pitäisi alkaa räätälöidä omia lepolomia.
Hiljaisuus voi joskus olla myös painostavaa. Kun ollaan samassa huoneessa vieraan ihmisen kanssa, eikä oikein tiedä pitäisikö puhua jotain vai ei ja jos pitäisi puhua, niin mitä. Hissit eivät kai yleensä ole meidän hiljaisten suomalaisten suosikkipaikkoja. Small talk tuntemattomien kanssa kun ei ole perinteisesti ollut suosikkipuuhaamme. Jos en keksi sanottavaa, pieni hymy saa riittää. Pääasia että huomioin toisen edes jollain tavalla. Seinien tuijottelu on molemmille osapuolille vaivaannuttavaa ja kiusallista.
