Lue lisää!

Meidän ekaluokkalaisemme alkaa jo lukea melko sujuvasti, pitkätkin sanat tulevat jo suusta ihan niinkuin pitääkin. On ollut hauska seurata nykylasten lukemaan opettelua ja tutkia miltä aapinen nykyään näyttää ja vertailla asioita omaan koulunaloitukseeni muinaisella 1970-luvulla.  

Lapseni koulussa on käytössä Otavan Seikkailujen aapinen, joka on aivan ihanasti kuvitettu ja teksteiltään mukavan vaihteleva. Yllätyin ihan kirjan alkupäässä, miten pitkiä sanoja sieltä jo A-kirjaimen kohdalta löytyykään esim. SIT-RUU-NA-PER-HO-NEN, VA-DEL-MA-PEN-SAS ja KOU-LU-TA-VA-RAT. Omat muistoni ekaluokasta ja aapisesta olivat vähän tylsät, sillä olin oppinut lukemaan jo nelivuotiaana enkä oikein ymmärtänyt, miksi sanoja piti tyhmästi tavuttaa kun sanat olisi voinut lukea ihan kokonaisinakin. A-U-AU-T-O-TO on AUTO. Nykyään sanat luetaan ihan eri tavalla äänteinä, mikä vaikuttaa paljon järkevämmältä kuin vanha tavaustyyli.

Nykyään nautin suuresti siitä kun lapsellani on lukuläksyä koulusta ja saan kuunnella kun hän lukee minulle. Hänkin selvästi nauttii siitä, että osaa lukea jo itse.

Iltaisin on taas minun vuoroni lukea hänelle. Käymme usein yhdessä kirjastossa valitsemassa häntä kiinnostavia kirjoja ja voin kertoa, että emme ikinä pääse ulos kirjastosta vain parin kirjan kanssa. Mukaan tarttuu aina iso pino luettavaa sekä kasa eri eläinten hoito-oppaita, joista hän katsoo mallia eläimiä piirtäessään. Välillä mukaan tarttuu myös kirjoja esim.avaruudesta, joita hän sitten tutkii kotona isänsä kanssa. Nykyään hänen valitsemansa kirjat eivät ole enää niitä, joissa on joka sivulla kuvia ja muutama lause, vaan kirjoissa pitää olla pitkiä tarinoita ja seikkailuja. Ja mielellään kirjat saavat myös kuulua johonkin sarjaan, jotta tarinat eivät ihan heti loppuisi kesken.

Tällä hetkellä meillä on kesken Astrid Lindgrenin jännittävä Ronja Ryövärintytär, joten yöpuvun pukeminen ja muut iltatoimet sujuvat varsin vauhdikkaasti, jotta ehtii kuuntelemaan pidemmän pätkän Ronjan seikkailuja. Jännittävät ryövärit, Matiaksenlinna ja Matiaksenmetsä, pelottava Helvetinkuilu ja ajattarat kiinnostavat taas uutta sukupolvea ihan kuten edellisiäkin. Olen viime aikoina huomannut, etten ehdi kovinkaan paljon lukemaan aikuisten kirjoja, mutta onneksi pääsen nauttimaan hyvistä lastenkirjoista.

Lukeminen on mukava harrastus. Luetko sinä paljon itse tai luetko lapsillesi?

Harrastuskuskin hommia

Ei, en ole alkanut harrastaa rallia, kyse on lasten kuljettajana toimimisesta :)

Aika monessa perheessä illat kuluvat lasten harrastusten parissa. Monessakohan perheessä tänäkin iltana äiti tai isä pakkaa lapsen tai lapset autoon ja lähtee kuljettamaan heitä harrastuspaikalle. Meilläkin on ollut välillä aikoja, jolloin harrastuksia on riittänyt melkein joka illalle. Harrastaminen on mukavaa, kunhan se ei vie liikaa aikaa muulta puuhalta.

Tällä hetkellä meidän harrastusrytmi menee niin, että maanantaina ei harrasteta, mutta tiistaina on teinin liikuntaharrastus, jonne hänet pitää viedä autolla. Matkaa harrastuspaikalle on yli kymmenen kilometriä eikä meiltä pääse sinne julkisilla. Ja kuinka ollakaan, ekaluokkalaiselle löytyi samalle illalle kiva kerho, jonne hänkin tarvitsee kyydin. Ja luonnollisesti nämä harrastukset ovat samaan aikaan, jolloin mies on vielä töissä. Onneksi myös ekaluokkalaisen ystävä on samassa kerhossa, joten lapseni pääsee kerhoon hänen äitinsä kyydillä. Olen hänen avustaan hyvin kiitollinen.

Keskiviikkona on puolestaan ekaluokkalaisen tanssitunnin vuoro. Tämäkin tunti on reilun kymmenen kilometrin päässä, joten minä kuljetan hänet sinne ja takaisin.

Torstaina ja perjantaina ei ole harrastuksia, mutta silti kyytiä saatetaan tarvita jonkun pidemmällä asuvan kaverin luo tai isompi haluaa käydä kaverinsa kanssa keskustassa, josta käyn hakemassa heidät kotiin. 

Lauantaina on vapaapäivä harrastuksista, mutta sunnuntaiaamuna minä ja mieheni kuljetamme vuoroviikoin ekaluokkalaista uintiopetukseen. Jos vuoro ei napsahda omalle kohdalle, minä nautin sunnuntaiaamusta nukkumalla pitkään ja mieheni puolestaan nauttii Hesarin lukemisesta ja aamukahvista.

kuva Pixabay

Mitä sitten tehdä sillä aikaa kun lapsi harrastaa? Harrastukset kestävät yleensä tunnin kerrallaan, joten siinä ehtii käydä pienellä kävelylenkillä, kierrellä kirpputorilla tai tehdä perheen ruokaostokset. Usein käyn esim.pikaisesti kirjastossa palauttamassa kirjat ja lainaamassa pari uutta ja sen jälkeen pujottelen ostoskärryineni ruokakaupan hyllyjen välissä. Sunnuntaiaamuisin teen joko käsitöitä uimalan aulassa tai luen kirjaa. Silloinkin voisi käydä kävelylenkillä, mutta useimmiten se jää haaveeksi. On mukavampaa lukea kirjaa uimalan pehmeällä penkillä. Toisinaan siinä olisi myös kiva ottaa torkut, mutta en ole vielä kehdannut...

Jossain vaiheessa tähän tuli vielä yhdistettyä omia harrastuksia, kuten maanantai-illat kansalaisopiston ompelukerhossa ja kuntosalikäyntejä, mutta nyt ollaan menty riisutulla ohjelmalla. Myös mieheni lenkkeilee silloin kun ehtii.

Tulevassa muutossamme meitä ilahduttaa ajatus siitä, että asumme lähempänä harrastusmahdollisuuksia, jolloin lasten on todennäköisesti mahdollista löytää uusia harrastuksia kävely- tai pyöräilymatkan päästä kotoa. Se tulee helpottamaan myös meidän aikuisten elämää. Ehdimme ehkä myös harrastaa jotain itsekin.

Kaipaan Suomeenkin sitä, että harrastuksia järjestettäisiin enemmän kouluilla iltapäivisin heti koulutuntien jälkeen. Lasten olisi helppo siirtyä harrastuksiin suoraan koulupäivän jälkeen, jolloin illalla olisi enemmän aikaa perheen tai ystävien kanssa oleiluun. Silloin eivät pienten koululaisten iltapäivätkään tuntuisi niin pitkiltä.

Harrastaminen on mielestäni hyvä asia silloin kun lapsi itse viihtyy harrastustensa parissa eikä niitä ole liikaa. On hyvä että lapsille jää myös vapaita iltoja, jolloin voi tehdä muutakin kuin harrastaa.

Omaa rauhaa

Tänään on ollut hyvä päivä, sopivasti touhuamista perheen kanssa ja hieman omaakin rauhaa. Olen aina nauttinut yksinolosta, ainoan lapsen on ollut pakkokin keksiä tekemistä myös itsekseen kun sisaruksia ei ole ollut seurana. En varsinaisesti kaipaa erakoksi metsän keskelle, mutta voidakseni hyvin kaipaan myös rauhallisia hetkiä ihan itsekseni.

Lapsena jaksoin pitkiä aikoja rakennella huoneessani taloja Legoista (ja ennen kaikkea myös sisustaa niitä), piirtää tai maalata vesiväreillä sekä lukea kirjoja ja Aku Ankkoja. Olin niin innostunut kirjoista, että opettelin lukemaan jo nelivuotiaana ja vähän kasvettuani aloin tehdä omia lehtiä ja kirjoittaa tarinoita. Toki touhusin myös paljon naapurien lasten kanssa, juoksentelimme pitkin metsiä, leikimme ja pelasimme. 70-luvun lapsuus oli varsin huoletonta aikaa.

Ennen nykyisen mieheni tapaamista asuin monta vuotta yksin. Tai oikeastaan en sittenkään ollut yksin, olihan minulla kissa seuranani. Silloin sisustin kotiani, lenkkeilin ja luin tosi paljon, mitä nyt sinkkutytön muilta kiireiltäni ehdin. 

Pienten lasten myötä elämä muuttui rytinällä. Yllättäen huomasi, ettei edes vessaan meinannut päästä yksin ja joku oli aina lähistöllä odottamassa sitä hetkeä, että yrittäisit hieman istahtaa sohvalle lehteä lukemaan. Silloin alkoi välittämästi kuulua pyyntö "Äiti, tuutko mun kanssa leikkimään?".

Koska lapsiperheessä oma aika on kortilla, illat venyvätkin usein turhan pitkiksi. Sitä ei vain malta sammuttaa kynttilöitä ja laskea iPadia tai käsityötä käsistään ja kömpiä nukkumaan. 

Nyt on kuitenkin pakko, jotta huomenna jaksaa taas nousta lapsia herättelemään...