Synkkä varjo nurkassa - miltä masennus tuntuu?

Kirjoitin tämän tekstin jo jonkin aikaa sitten ja jäin miettimään, julkaisenko sitä vai en. Jotenkin masennuksesta puhumista karttelee, haluaisi vain sanoa kaikille, että se on ohi, mutta välillä on päiviä jolloin se yrittää palata takaisin. Viime viikonloppu oli ihana, sain hyvän ystäväni kylään ja vietimme äitienpäivää sekä kotona että äitini luona. Tänään olen taas ollut väsynyt, onneksi en kuitenkaan yhtä pahasti kuin silloin kuin kirjoitin alla olevan tekstin.

Siellä se taas lymyää, tahdoin tai en, synkkä varjo nurkassa eli masennus. Aina silloin tällöin se yrittää palata takaisin, vaikka yritän häätää sitä pois. Yhtäkkiä vain huomaan, ettei mikään ole oikein huvittanut vähään aikaan, rutiineja vain suorittaa ja suorittaa, kunnes tajuan, etten enää jaksa. 

Luulin aikoinaan, että sen saa häädettyä kokonaan pois, mutta aina välillä se yrittää tarrautua minuun kynsillään ja viedä mukaansa. Se yrittää muuttaa minut tahdottomaksi surkeaksi olennoksi, jolla ei ole omaa tahtoa eikä mielipiteitä. Se yrittää turruttaa minut horrokseen sohvan nurkkaan, jättää nukkumaan sängyn pohjalle ja syrjäyttää minut normaalista elämästä. 

Viikonloppuna tajusin, että minulla on taas vaikka kuinka paljon keskeneräisiä asioita ympäri taloa. Eteisen kaapissa pyörivät vielä luistimet, monot ja talvikengät - eihän sitä tiedä, jos niitä vaikka tarvitsisi vielä. Kodinhoitohuone on kuin pommin jäljiltä. Se toimii tällä hetkellä lähinnä kirppiskamojen ja kierrätykseen lähtevien tuotteiden lajittelukeskuksena. Kuivat pyykit ovat olleet monta päivää kuivurissa tai pyykkitelineessä. Mitään ei vaan saa vietyä loppuun. Ja sitten alkoi taas tuleva muuttokin ahdistaa. Pakotin itseni siivoamaan eteisen mono-luistin-talvikenkähelvetin ja olin sen jälkeen aivan poikki. 

Tänään olin ottanut tavoitteeksi tehdä vähän pihahommia. Nekään eivät huvittaisi yhtään. Olen jo niin luopunut tästä kodista ja pihasta. Sain pakotettua itseni ulos yhdeltätoista perkaamaan kukkapenkkejä reiluksi tunniksi. Sen jälkeen olin taas näännyksissä sohvalla. 

Ruuanlaitto on pakkopullaa, kaupassakäynti samoin. Mistä saisin vähän lisää virtaa, jotta saisin kotihommat taas rullaamaan?

Välillä suunnittelen tekeväni vaikka mitä ja sitten huomaankin torkkuvani sohvalla istuvillaan. Illalla kaivattu uni ei kuitenkaan tule, vaikka olisin päivällä ja alkuillasta ollut aivan kuolemanväsynyt.

Kunnianhimoinen tavoitteeni olisi aloittaa laatikoissa olevien lasitavaroiden ja koriste-esineiden pakkaaminen hyvissä ajoin. Saa nähdä miten käy.

Yritän antaa aikaa ja armoa itselleni. 

En ohjelmoi päiviäni liian täyteen.

Lepään jos väsyttää.

Näillä mennään. 

Molemmat kuvat Pinterestistä

Aarrekartta muistikirjan muodossa + arvonta

Joskus yli kymmenen vuotta sitten tein aarrekartan. Harkitsin kuvat ja tekstit tosi tarkkaan ja näin jälkeenpäin asioiden toteutuvan. Sain ihanan miehen, kodin ja perheen, matkustelimme, tein töitä, kaikki oli hyvin.

Myöhemmin sairastuttuaan työuupumukseen ja masennuttuani en jaksanut suunnitella asioita kovinkaan tarkkaan. Pääasia oli vain jaksaa tämä päivä, viikko, kuukausi ja vuosi ja selviytyä elämästäni. Jossain vaiheessa katsottuani valtavaa lehtipinoani päätin leikellä talteen minua miellyttäviä asioita ja aloin pikkuhiljaa kasaamaan omaa unelmavihkoa. Se sisältää unelmia ja muistutuksia itselleni siitä, kuka minä olen ja mistä pidän. Ostin turkoosin muistikirjan. Kansien väri sai minut valitsemaan sen. Raidalliset sivut eivät olleet ykköstoiveeni, mutta noin kauniin väristen kansien takia olin valmis kestämään raidat.

Aluksi nuo lehtileikkeet tai repäistyt sivut olivat pitkään muovitaskussa odottamassa että jaksaisin muotoilla ne siistimmiksi, miettiä niistä kokonaisuuksia ja liimata ne vihkooni. Kun pääsin vauhtiin koin askartelun iloa ja riemua. Palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Tein erilaisia aukeamia, osan terveydestä ja hyvinvoinnista, perheen yhteisestä ajasta, matkustamisesta, kodista, harrastuksista jne. Nyt käytän tuota kirjaa muistutuksena unelmien ja haaveiden tärkeydestä ja siitä kuka olen. 

Minulla on taas kasa lehtiä odottamassa kierrätykseen menoa. Pitäisiköhän ottaa taas sakset käteen ja antaa ajatuksen lentää...? Oletko sinä tehnyt koskaan aarrekarttaa? 

Jos et ole vielä osallistunut blogini arvontaan, tästä pääset mukaan!

http://valoisampaakohti.blogspot.fi/2017/05/kevainen-arvonta-tule-mukaan.html

Talousasioiden pohdintaa - raha, minne karkaat?

Elämässäni on ollut monenlaisia vaiheita, joskus parempia ja joskus huonompia. Välillä rahaa on ollut enemmän, tällä hetkellä elän Kelan työttömyyspäivärahalla. Miehelläni on onneksi työpaikka ja säännöllinen palkka, joten pärjäämme näinkin.

Lapsuudessani perheelläni oli asiat varsin hyvin. Isäni tienasi ihan mukavasti, asuimme omakotitalossa ja rahaa riitti silloin tällöin myös minun toiveisiini. Sain viikkorahaakin ja opettelin talouden hallintaa sen avulla. Kesäisin olin töissä ja säästin niistä rahoista aina talven varalle. Myöhemmin isäni avusti minua ensimmäisen autoni ostossa ja autteli silloin tällöin jos tarvitsin apua vaikkapa jonkin kodinkoneen hankintaan. Tein vuosia varsin pienipalkkaista työtä, mutta pärjäsin kyllä.

Ennen kuin tutustuin mieheeni työskentelin markkinoinnin parissa hyvällä palkalla. Olin sinkku, rahaa oli omaan asuntoon, autoon, reissaamiseen ja juhlimiseen. Jotain jäi asuntolainan jälkeen vielä säästöönkin. Jossain vaiheessa elämä muuttui perhe-elämäksi, oli äitiyslomaa ja hoitovapaata ja paluu töihinkin koitti aikanaan. Kestin kiireistä työtä aikani kunnes paloin loppuun ja sairastuin työuupumukseen ja masennukseen. Pitkä sairasloma johti irtisanoutumiseeni ja työttömyyteen, joka jatkuu edelleen. Koska nykyiset tuloni ovat pienet, säästäminen on tällä hetkellä varsin hankalaa. 

Käteisvarani tällä hetkelllä

Olen löytänyt internetin ihmeellisestä maailmasta mielenkiintoisia blogeja, joissa kerrotaan säästämisestä ja sijoittamisesta. Olen mielenkiinnolla tutkaillut niitä ja huomannut, että osa saa säästettyä yllättävän paljon rahaa varsin pienillä tuloilla pienentämällä mm. ruokamenojaan elämän silti muuttumatta ankeaksi kituuttamiseksi. Olen päättänyt nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää tarpeetonta ostelua entisestään, vaikken ole tässä viime aikoina varsinaista kulutusjuhlaa viettänytkään. 

Yritän myös aina silloin tällöin hankkia hieman lisätuloja itselleni kirppismyynnin avulla. Välillä kauppa käy paremmin, välillä huonommin, mutta olen onneksi joka kerta saanut edes jotain käteen pöytävuokrien jälkeen. 

Euro sieltä, toinen täältä. Uskon että asiat ovat paremmin jonain päivänä. Pennissä on miljoonan alku, niinhän se Roope-setäkin aikoinaan julisti...

Pennissä on miljoonan alku

Pitkät jäähyväiset puutarhalle

Olen jo jonkin aikaa jättänyt hyvästejä puutarhalleni, koska muutto toiseen osoitteeseen on tulossa. Nyt on asuntomme kosteusmittaukset tehty ja kaupat sovittu. Kesällä me vaihdamme maisemaa.

Ensimmäisiä hyvästejä pihalleni jätin jo viime kesänä. Huomasin hoitavani pihaa vähemmän intohimoisesti kuin ennen. Katselimme jo ympärillemme ja mietimme, minne suuntaisimme seuraavaksi. Ei siinä enää jaksanut kitkeä niin innolla kuin ennen. Moni asia jäi vähän kesken. Olin suunnitellut uudistavani kukkapenkkejä, mutta se jäi, koska ajatukset olivat jo tulevassa. 

Seuraavaksi koin haikeutta syksyllä laittaessani kukkapenkkejä talvikuntoon. Riivin ruohotuppoja ja pieniä rikkaruohoja perennojen seasta kun kyynelet nousivat silmiini. Minun oli pakko jättää työ kesken ja mennä sisälle suremaan. Piha, joka oli ollut omani lähes kymmenen vuotta olisi pian jonkun muun. 

Rakas pionini

Suhtaudun muuttoon positiivisesti, mutta pientä haikeutta on silti ilmassa. Kaikki istuttamani kasvit jatkavat elämäänsä jonkun toisen hoidossa. Rakkaat kevään sipulikasvini, pionini, ritarinkannukseni ja kulleroni, pihalla kasvavat metsämansikat ja syreenit. Kaikki jäävät muistoihini. Lasteni leikkimökissä ja hiekkalaatikolla leikkivät uudet lapset. Joku muu poimii karviaisia minun pensaastani. Terassilla grillaa uusi perhe.

Puutarhasta on ollut paljon iloa ja lohtua silloin kun on ollut vaikeaa. Mullan kanssa puuhaileminen on piristänyt mieltäni masennuksenkin aikana. Se on saanut ajatukseni pois ikävistä asioista. Olen kiitolllinen kaikesta siitä, mitä olen näinä vuosina saanut kokea. Sen alkuvuosien nurmipihan, johon kaivoimme kuoppia puille ja pensaille. Syvän ja pitkän montun, jonka täytimme mullalla ja johon aloin istuttaa perennoja. Kasvit, jotka eivät menestyneet ja ne, jotka kukoistivat. Surkean pienen pensasaidan alun, jonka kasvua odotimme vuodesta toiseen, kunnes se pääsi kunnon vauhtiin.

Krookukset kukassa

Vielä on muutama kuukausi aikaa jättää jäähyväisiä ja pikkuhiljaa alkaa myös suunnitella, mitä uudella rivitalopihallamme alkaa tapahtua. 

Elämä uusiksi

Kuukauden blogitauon aikana ehtii näköjään pistää elämänsä uusiksi. Kiirettä on pitänyt, joten en ole ehtinyt kirjoittamaan päivityksiä enkä pahemmin edes lukemaan muiden kuulumisia.

Pitkään asioita pohdittuani tulin siihen tulokseen, että ainoa järkevä vaihtoehto oli irtisanoutua pitkäaikaisesta työpaikastani. Moni voi olla sitä mieltä, että se oli kaikkea muuta kuin järkevää tässä taloustilanteessa, mutta uskon, että siipeni kantavat. Jos kerran paluu työpaikalle tuntui vastenmieliseltä ja ahdistavalta, miksi ihmeessä olisin kiusannut itseäni kauemmin. Päätin, että terveys on tärkeintä, vähemmälläkin rahalla voi tulla toimeen toistaiseksi. Ja mikä olikaan tulos kun sain soitettua esimiehelleni: oli kuin kymmenien kilojen taakka olisi pudonnut hartioiltani. 

Kun kävin allekirjoittamassa paperit ja moikkaamassa työkavereitani, oloni oli tosi kevyt ja onnellinen. Ei pienintäkään epäröintiä tai katumusta ilmassa. Aivan kuin loputkin masennuksen rippeet olisivat karisseet ja tilalle tullut roppakaupalla iloa ja itsevarmuutta.

Yksi suuri tekijä, joka mahdollisti tämän muutoksen oli loistava elämäntaidonvalmentajani. Neljä käyntikertaa saivat minut ajattelemaan asioita ja itseäni uudella tavalla. Ensimmäisellä kerralla olin surkea, itseäni ja osaamistani vähättelevä raunio, mutta pikkuhiljaa aloin ajatella toisin. Enhän minä voi olla mikään ammattitaidoton ja osaamaton tyyppi, jos olen tehnyt töitä parikymmentä vuotta saaden jatkuvasti haasteellisempia ja vaativampia tehtäviä hoidettavakseni ja selviydyin niistä hyvin ennen mahdotonta tilannetta. 

Toinen henkilö, joka antoi minulle tukea ratkaisuuni oli mieheni. Hänkin painotti sitä, että terveys ja onnellisuus ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin säännöllinen palkka.

Ja niin minä uskalsin hypätä tyhjän päälle. En ole koskaan tuntenut oloani näin vapaaksi ja stressittömäksi. 

Nyt heitän verkot vesille ja lähden tavoittelemaan uusia haasteita. Asioilla kun on tapana järjestyä parhain päin :)

Elämäntaidonvalmennus alkoi

Torstaina se sitten alkoi, nimittäin elämäntaidonvalmennukseni :) Tätä olen odottanut jo jonkin aikaa innolla. Pientä jännitystäkin oli ilmassa, mutta se katosi heti kun astuin valmentajani kauniin kodin ovesta sisään ja asetuimme istumaan sohville teekupposet kädessä ja aloimme jutella. 

Oli hienoa huomata, että muutama ajatuksissani ollut solmu alkoi aueta heti ensimmäisellä kerralla. Vaikka useat tuttavani ovatkin minulle jo pitkään vakuutelleet, ettei työuupumukseen ja masennukseen johtanut kaoottinen työtilanteeni ollut oma vikani, tajusin vasta nyt sen kunnolla selvittäessäni asiaa valmentajalleni. Oli helpottavaa tajuta, että minä en olekaan niin tyhmä ja surkea organisoimaan töitäni kuin päässäni ajattelin, vaan yrityksen johto oli ajanut minut mahdottomaan tilanteeseen kasaamalla minulle aivan liikaa töitä ja olemalla välittämättä avunpyynnöistäni. Tajusin, ettei sellaisesta olisi voinutkaan selviytyä. Yllättäen pystyin jopa luettelemaan joukon vahvuuksiani, vaikka hetki sitten ammatillinen itsetuntoni oli vielä täysin nollassa. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme. Kyllä täältä vielä noustaan ja lähdetään uutta kohti :) 

Poikkesin perjantaina ihanassa Wanilla Rose -liikkeessä Hyvinkäällä ja meinasin pökertyä ihastuksesta heti ovella. Aivan liian paljon ihania asioita yhden katon alla! Sain onneksi tehtyä muutaman ostoksenkin, vaikka ensin tuntui siltä, etten pysty valitsemaan mitään, sillä haluan kaiken :)

Mukaani tarttui ihania GreenGaten keittiöpyyhe ja servettejä sekä pari patakinnasta ja muffinssivuokia. Vähän harmaata oli pakko saada keittiöön. Jos vaikka leivottaisiin jonain päivänä taas muffinseja tyttöjen kanssa, edelliset Kinuskikissan ohjeella tekemämme minttusuklaamuffinssit kun menivät kuin kuumille kiville...

Mukavaa viikonloppua!

Pitkäksi venähtänyt blogitauko

Huh huh, blogitauko venähti huomattavasti pidemmäksi kuin olisin osannut kuvitellakaan. Nyt yritän taas saada vähän mustaa valkoiselle niin kauan kuin muistan mitä on tapahtunut...

Kesä on ollut aivan ihana, on kokeiltu karavaanarielämää, mökkeilty, käyty sukulaisia ja tuttavia moikkaamassa, oltu kotona, käyty huvipuistoissa ja asuntomessuilla ja ennen kaikkea nautittu kesästä. Tänä kesänä on reissattu niin itä-Suomessa kuin Lapissakin, istuttu autossa satoja ja satoja kilometrejä ja oltu hyvin kiitollisia siitä, että molemmat tytöt viihtyvät hyvin tien päällä ja nauttivat uusien paikkojen näkemisestä. Välillä elämään on mahtunut myös huolta ja stressiä mm.isäni Alzheimerin taudin etenemisestä. 

Toisinaan olen kyllä myös todella väsynyt ja ahdistunut jatkuvasta tohinasta. Silloin olen vetäytynyt lepäämään muun porukan touhutessa omiaan. Huomaan hyvin, että ihan kunnossa en vieläkään ole. Ajatukset ovat kuitenkin päivisin pysyneet kohtuullisen hyvin poissa työasioista ja muista stressin aiheuttajista. Nukkumatti karttelee minua usein alkuyön tunteina, nukahdan usein vasta kahden maissa. Siinä sitä sitten ehtiikin murehtia vaikka mitä. Onneksi mieheni on aamuvirkku, joten saan yleensä lomalla ja viikonloppuisin nukkua hieman pidempään miehen touhutessa lasten kanssa.

Perheessämme on jo muilla arki alkanut, nuorempi tyttö palasi jo tarhaan, vanhempi tyttö koulunpenkille ja mies töihin. Minä olen edelleen sairaslomalla. On päiviä, jolloin jaksan touhuta vähän enemmän ja päiviä, jolloin löhöilen vain sohvalla ja otan välillä parin tunnin päikkärit. Ajatukset kiertävät kehää, yritän miettiä mitä minä oikein elämältäni haluan ja mikä minusta voisi tulla isona. Noihin kun osaisi vastata, nyt elämä on vähän tuuliajolla. Aamuisin on kuitenkin herättävä seitsemän maissa, lähetettävä isompi tyttö kouluun ja vietävä nuorempi tarhaan. Viime yökin meni viiden tunnin unilla, joten olo on ollut koko päivän aika tahmea.

Pihasta olen nauttinut todella paljon, mutta mikähän siinä mahtaa olla, kun tähän aikaan vuodesta alkaa jo mielenkiinto kukkien hoitoon vähitellen hiipua. Jotenkin sitä alkaa jo vaistomaisesti kaivelemaan enemmän kynttilöitä pöydille ja viihtymään villasukissa torkkupeiton alla...

Tässä muistoa kesän retkeltä Kalajoen hiekoille. Kyllä ne vaan ovat upeat, harmi vain että siellä oli tällä kertaa aika koleaa ja tuulista.

Ja tässä puolestaan räpsy omalta pihaltani.

Pihakuvia on luvassa myöhemmin lisää, nyt yritän hiipiä sänkyyn odottelemaan Nukkumattia :-) 

Hyvää yötä!

Keinuttaa, keinuttaa

Kesäflunssassa kärvistely alkaa kaas kuohuttaa tunteita ja tuntuu siltä, kuin vene kulkisi taas syvemmissä vesissä kovempaa keinahdellen. Taas alkaa nousta mieleen vanha kunnon Tästä ei taas tule yhtään mitään -mantra, vaikka kuinka yrittäisi olla positiivinen. Tuntuu epäreilulta, että koko ajan joku onnettomuus tai sairaus vaanii nurkan takana.

Sekä minä että nelivuotias sairastamme nyt samaan aikaan sitkeää kesäflunnssaa. Minulle allergisena nämä ovat aina erityisen kovia, koska olen kesäisin jo muutenkin tukossa siitepölystä, nytkin sekä nenä että kurkku ovat tukossa, paha yskä päällä ja koko pää täynnä limaa. Hyvä kun saan edes teetä ja Finnrexiniä nieltyä. Kaiken kukkuraksi eilisellä lääkärikäynnillämme selvisi, että tytöllä on silmätulehdus, minulla sen lisäksi vielä korvatulehduskin. Hei haloo, minä olen 43 v, en ihan parasta kohderyhmää lastentaudeille! Nyt sitä sitten vedetään troppia kaksin käsin ja tehdään vielä nenähuuhteluitakin kaupan päälle. Ja nukkuminen ja syöminen ovat todella hankalaa puuhaa. Tässä sitä nyt vietetään aikaa sohvalla katsellen Pikku Kakkosia ja lastenleffoja... Alan tuntea itseni aivan zombieksi.

Jotenkin sitä odottaa jo, että pääsisi kuntouttamaan itseään ja jalkaansa, vaan kun ei :(

Sitten pihakuulumisia. Etupihan puolella koivuangervot ovat ottaneet kunnon kasvuspurtin ja kukkivat nyt oikein kunnolla. Aina välillä mietin, että hävittäisin nämä pensaat ja tekisin tilalle kukkapenkin, mutta kukkiessaan nämä ovat ihan mukiinmeneviä ja ainakin tosi helppohoitoisia. Joten olkoot toistaiseksi... Takapihallakin on tarpeeksi asioita levällään, mm. pelargoniat ja muratit istuttamatta,  yksi keskeneräinen kukkapenkki, toisen harvennus, pieni kasvimaakehikko jne jne jne... Ja tekijä yskii täällä neljän seinän sisällä.

Yritän pinnistää mieleeni voimaa antavia lauseita, kuten Olen terve ja energinen. Kaikki on minulle mahdollista. Kyllä se tästä...

Omaa aikaa

Lapsiperheessä oma aika jää usein haaveeksi, vaikka se onkin todella tärkeää aikuisten oman hyvinvoinnin kannalta. Töissä käydessäni koin aina syyllisyyttä oman ajan ottamisesta. Usein ajattelin, että jos kerran lapseni joutuvat olemaan arkisin pitkät päivät toinen tarhassa, toinen koulussa ja iltapäiväkerhossa, illalla minun on annettava heille kaikkeni. Jätin harrastukseni ja keskityin tekemään pinna kireänä kotitöitä ja leikkimään illat Legoilla ja pehmoleluilla. Ajattelin, että koska olen lapsia halunnut, minun on heitettävä oma elämäni toistaiseksi sivuun ja oltava vain Äiti isolla Ä:llä.

Miehille oman ajan ottaminen on huomattavasti helpompaa, he eivät syyllistä itseään joka asiasta. Naiset helposti kokevat olevansa huonoja äitejä, jos asettavat edes välillä itsensä etusijalle. Pahimmillaan koin syyllisyyttä siitäkin, jos lähdin illalla yksin ruokakauppaan ja jätin pienemmän tyttöni kotiin isänsä kanssa. Saatika jos menin kiertelemään vaatekauppoja ja ostamaan jotain ITSELLENI. Ja samalla koin tietysti myös syyllisyyttä kaikista mahdollisista työasioista, joita jälkeenpäin arvioiden en olisi mitenkään voinutkaan ehtiä yksin oman työaikani puitteissa hoitaa. Luonnollisestikin ahdistuin myös siitä, että lapsen kanssa leikkiessäni en ehtinyt tekemään kaikkia kotitöitä niin perusteellisesti kuin olisin halunnut tai ehtinyt tapaamaan ystäviäni kaiken pyörityksen keskellä. Seuraavaksi tulivat nukkumisongelmat ja jatkuvasti kiristyvä pinna ja jatkuva ahdistus...

Hei haloo, ihmekös tuo jos vähitellen alkaa stressi jyllätä ja ahdistaa! Onneksi tajusin lopulta lyödä jarrut pohjaan.

Työuupumuksen aiheuttamasta masennuksesta johtuva sairaslomani on pistänyt minut miettimään asioita uudelleen. Mikä tässä elämässä on tärkeämpää, se että tavarat ovat ojennuksessa vai se, että ihmisillä on hyvä olla? On vaan yritettävä tyytyä siihen, että tässä elämänvaiheessa paikat eivät ole aina tiptop kotonani. On luotettava siihen, että vaikkei äiti olisikaan aina läsnä ja mukana leikeissä, lapsista kasvaa silti onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä. Ja että lapset kyllä vaistoavat, jos vanhemmilla ei ole hyvä olla.

Tällä hetkellä minulla on runsaasti omaa aikaa, tosin paketissa olevan jalkani takia reviirini on hyvin pieni. Toivon, että rennompi asenteeni auttaisi minua myös töihin palatessani. Se nipottava perfektionisti on nyt kerta kaikkiaan kitkettävä minusta pois ja tilalle on tuotava positiivista Hakuna matata -asennetta.

Ja omaa aikaa ja reviiriä on myös muistettava suojella, ihan vain itseni vuoksi. Jos minä en huolehdi itsestäni, niin kuka sitten?

Vapaa kuin taivaan lintu

Tänään tuntuu siltä, että olen vapaa kuin taivaan lintu. Masennus, ahdistus ja tahmea olo ovat poissa ja asioiden tekeminen tuntuu taas hyvältä.

Aamupäivällä puuhailin pikkuisen pihalla, raahasin puutarhatuolin multasäkin viereen ja täyttelin ruukut mullalla. Sitten köpöttelin keppieni kanssa, ämpäri kepin kahvassa kiikkuen, kukkapenkin viereen ja nostin ylös osan hurjasti levinneistä sammalleimuista ja laitoin alkuja ruukkuihin. Seuraavaksi otin suikeroalpin alkuja ja pistelin niitäkin ruukkuihin. Näitä tullaan vielä tarvitsemaan tulevissa projekteissa. Sain myös koulittua muutamia taimia isompiin ruukkuihin. Joten yhdelläkin jalalla pärjää, ainakin joten kuten :)

Nyt on hyvä mieli päivän askareista ja voikin ottaa kirjan käteen ja siirtyä terassille auringosta nauttimaan...

Hyvä olo

Ihmeellistä, tänään on ollut tosi rauhallinen ja hyvä fiilis. Kaikki on rullannut mukavasti eteenpäin, olen saanut hoidettua monia suunnittelemiani asioita. Jossain vaiheessa päivää minulla oli tosi seesteinen olo, istuin sohvalla ja huomasin hymyileväni ja sanoin sen ääneen: Mulla on tosi hyvä olo!

Vaikka ne suunnittelemani ja toteuttamani jutut olivat ihan pieniä ja tavallisia asioita, koin pitkästä aikaa todellista onnistumisen iloa. Ehkä sisälläni olevat solmut alkavat nyt vihdoinkin aueta ja masennus hellittää otettaan...

Toivottavasti tiistai alkaa myös yhtä hyvissä merkeissä. Jos vaikka saisin taas muutamia pikku juttuja hoidettua...

Iloa ja valoa sinunkin elämääsi!

Mistä lisää virtaa?

Ihmeellistä, sain hetken vapaa-aikaa kesken lauantaipäivän, vaikka mieheni on lenkillä. Isosisko kavereineen huoli pitkästä aikaa pikkusiskon mukaan Barbie-leikkiin ja minä saan lukea rauhassa blogeja ja naputella itsekin pienen päivityksen. Tyttöjen huoneesta kuuluu vain iloista pulputusta.

Eilen minulla oli veto aika vähissä, tänään on taas jo hiukan parempi päivä. Vointini aaltoilee päivästä toiseen, vaikka kuinka yrittäisin tsempata itseäni positiivisuuteen. Välillä sitä toivoo, että voisi vain pistää töpselin seinään ja ladata itseensä lisää voimia ja positiivista energiaa. Jatkuva kotona olo alkaa käydä hermoille. Onneksi tänään ei sentään sada, niin pääsee köpöttelemään terassille ja pihanurmellekin. Jalkapuolena masennusta vastaan taistelukin tuntuu olevan hankalampaa...

Pienempi tyttöni poimi tänään minulle ison ja komean kimpun voikukkia. Niitä riittää taas meidänkin nurmikolla. Yleensä taistelen niitä vastaan Fiskarsin voikukkaraudan kanssa, mutta tällä hetkellä tilanne on voikukat 6 - minä 0. Taitaa olla peli menetetty tämän kesän osalta, mikäli en turvaudu myrkkyihin. Mitä mieltä sinä olet voikukista, annatko rehottaa rauhassa vai taisteletko vastaan ja jos niin millä konstein? Kauniitahan ne toki ovat, mutta mielummin jossain muualla kuin minun pihallani.

Kohta lähdetään kesäkukkaostoksille! Siitä luulisi taas saavan vähän uutta virtaa ja iloa elämään :) 

Torstain turinoita

Olen pitkästä aikaa löytänyt lukemisen ilon, kiitos lääkärissä jonottamisen. Olin napannut mukaani kotoa jo ajat sitten ostamani Elizabeth Gilbertin Eat pray love - Omaa tietä etsimässä -pokkarin, jota en ole saanut aikaisemmin aloitettua. Nyt kun oli hyvää aikaa, tartuin kirjaan ja se vei minut mukanaan. Kuten useimmat lukemista harrastavat tai Julia Robertsin tähdittämän elokuvan nähneet tietävätkin, kirja kertoo kirjailijan omasta eroprosessin ja syvän masennuksen jälkeisestä tutkimusmatkasta Italian, Intian ja Indonesian kautta omaan sisimpään ja kohti tasapainoa. Jatkoin lukemista terassilla vielä lääkäristä tultuani ja yllättäen tajusin lukeneeni kirjan Italiaan sijoittuvan osuuden kokonaan. Ihanaa, oloni on selvästikin kääntymässä parempaan suuntaan kun jaksan pitkästä aikaa keskittyä lukemiseen :)

Pahimman masennusvaiheeni aikana en pystynyt edes haaveilemaan kirjojen lukemisesta. Hyvä kun jaksoin aikakauslehtiä selailla ja katsella kuvia ja kuvatekstejä sisustuslehdistä. Elämä voittaa vähitellen. Tuo kirja herätti minussakin haaveen matkasta ihanaan Roomaan, ehkä sekin toteutuu aikanaan...

Puutarhassanikin elämä heräilee vauhdilla, pionit nostavat päätään kohti aurinkoa ja kullerot läväyttävät kohta kauniit kukkansa auki. On tämä kevät vaan ihanaa aikaa!

Lepoa, lepoa ja vielä lisää lepoa

Sitä on nyt ollut runsaasti tarjolla, nimittäin lepoa ja oleilua. Tässä on löhöilty jalka suorana sekä sohvalla että terassilla melkein kyllästymiseen asti. Blogeja on tullut lueskeltua ahkerasti, oman päivittäminen sen sijaan on jäänyt vähemmälle, koska ei ole oikein ollut kirjoitettavaa eikä oikein kuviakaan. Muiden blogien ihanat kuvat ja päivitykset ovat piristäneet minua paljon, kiitos kaikille blogien päivittäjille! Terassilla ollessani joudun välillä hampaat irvessä miettimään voimalausettani Nyt on näin. Silmäni kun näkevät joka puolella paljon asioita, jotka haluasin tehdä heti, heti, heti, vaan kun en voi. Nyt on näin.

Äitienpäiväviikonloppu sujui mukavasti, lapset olivat tehneet minulle ihanat kortit ja lahjat ja pöytä oli täynnä herkkuja. Äidin mieltymys suklaaseenkin oli otettu erittäin hyvin huomioon :) Kävimme myös iltapäivällä vanhempieni luona kakkukahveilla.

Eilen pääsimme koko perhe mummon ja papan kera jumppaseuran kevätjuhliin katsomaan vanhemman tyttömme kauan harjoittelemaa tanssiesitystä. Nuo 8-9 -vuotiaat tytöt olivat tehneet todella ihanan tanssiesityksen ohjaajansa johdolla. Onneksi jalkani salli tuon reissun, muuten olisin jäänyt paljosta paitsi. Kohta nelivuotias pikkusisko katsoi esityksiä silmät loistaen, haaveillen olevansa itsekin mukana. Toivottavasti hänellekin löytyy mieluisa tanssiharrastus ensi syksynä. Kotona hän ainakin esittää meille ahkerasti balettia sekä yksin että Pikkusiskoksi nimeämänsä nallen kanssa.

Tänään sain lyötyä lukkoon päätöksen siitä, etten pitkän sairaslomani jälkeen halua enää palata entiseen työhöni ja sain kerrottua sen myös esimiehelleni. Onneksi olen töissä suuressa yrityksessä, josta löytyy paljon erilaisia tehtäviä. Tämä iso päätös tipautti suuren kiven sydämeltäni. Vaikka olenkin ennen nauttinut kovasti kiireisestä ja haasteellisesta työstäni, loppuunpalamiseni opetti minulle sen, että elämässä voi myös muuttaa suuntaa jos nykyinen ei tunnu hyvältä. Haluan työn, jonka voin jättää klo 16.00 käsistäni, jotta minulle jää myös voimia omaan elämääni. Voimia olla parempi ihminen, äiti ja vaimo...

Yhtä myllerrystä

Tänään heräsin kännykän piipitykseen kesken painajaista, sydän takoi ja otsa oli hiestä märkä. Painajainen liittyi työhöni, olin tehnyt mojovan virheen kiireen keskellä ja painattanut ison määrän kalentereja, joissa oli kannessa vanha vuosiluku. Huh huh, näin se työstressi vainoaa sairaslomallakin. Ei tunnu parin kuukauden lepo missään, rauhoittava lääke oli napattava ennen kuin pystyi aloittamaan aamutoimet lasten kanssa.

Minulla oli viime syksynä ja talvena todella rankka jakso töissä, jatkuvaa stressiä siitä, ettei mitenkään pysty eikä ehdi hoitaa kaikkia minulle osoitettuja töitä ilman apua. YT-neuvotteluissa supistettiin tekijöiden määrä äärimmilleen ja pistettiin pakka täysin sekaisin. Esimieheltä ei tukea herunut, yritin venyä ja venyä, kunnes lopulta tuli stoppi vastaan. Lääkäri totesi minulla työuupumuksen ja vaikean masennuksen. Siitä lähtien olen yrittänyt elää päivä kerrallaan ja hoitaa itseäni kuntoon. Työkuntoon pääseminen voi viedä kauemmin kuin alun perin olisin voinut uskoa.

Työ on aina ollut tärkeä osa elämääni ja identiteettiäni, lasten tulo on tietysti laittanut asioita uuteen perspektiiviin. Enää vähään aikaan en ole ollut vapaaehtoinen uhraamaan iltojani työnteolle, kuten joskus nuorena sinkkutyttönä. Silloin ei ollut mikään ongelma istua tarpeen vaatiessa toimistolla iltakymmeneen, jotta saatiin projekteja kasaan nopeammin. Sairauteni haastaakin minut nyt miettimään, mitä muuta tuleva työni voisi olla. Mietin arvojani ja yritän keksiä miten saisin kehiteltyä minulle paremmin sopivan elämän.

Onneksi päivä alkoi sujua myöhemmin paremmin, iltapäivällä jo kupsuttelin kukkapenkkiä ja nautin aurinkoisesta päivästä. Ehdin jo tehdä suunnitelmia huomisellekin pihatöiden suhteen, mutta vähän myöhemmin nyrjäytin nilkkani ja päädyinkin sohvalle kylmäpussin kanssa. On tämä yhtä vuoristorataa...

Tässä taas yksi keväinen kuva takapihaltamme. 

Elämässä eteenpäin

Elämässä tulee hetkiä, jolloin vanhoja asioita on jätettävä taakse, jotta voi saada elämäänsä uutta. Keikun nyt sillä vedenjakajalla, jonka toisella puolella on vanha minä ja vanha elämä ja edessä jotain uutta ja parempaa. Mutta ensin on uskallettava sulkea silmät ja hypätä.

Siihen hyppyyn kerään vielä rohkeutta. Jotain uutta on tulossa, mutta mitä se mahtaa olla?

Työuupumus ja masennus saivat minut tajuamaan, että minun ei ole pakko kolistella loppuelämääni eteenpäin sillä samalla raiteella, jonka olen joskus valinnut, vaan asioita voi muuttaa.

Hui, onpas dramaattista, mutta välillä elämä on :-) 

Elämänmuutosta suunnittelee ja pian myös toteuttaa 40+ ikäinen nainen, jolla on elämässään myös aviomies ja kaksi tyttöä. Heistä aion pitää kiinni, vaikka kaikki muu menisi uusiksi.

Tervetuloa mukaan vuoristoradan kyytiin!

T:T