Nautin hiljaisuudesta

En kuulu niihin ihmisiin, joilla pitää olla koko ajan radio tai tv päällä, minä nautin nykyään enemmän hiljaisuudesta. On ihanaa kun korvat saavat levätä ja pystyy keskittymään omiin ajatuksiinsa. En edes muista, koska minulla on viimeksi ollut radio päällä yksin kotona ollessani. Autoa ajaessani kuuntelen aina radiota, mutta kotona en kaipaa taustahälyä. Kadehdin niitä ihmisiä, jotka pystyvät keskittymään esimerkiksi kirjan lukemiseen, vaikka ympärillä olisi minkälainen meteli. Minä en ainakaan pysty jos radio soi ja ihmiset metelöivät ympärillä. 

Minusta on hienoa, että lasteni koulussa pidetään välillä hiljaisuuden retriittejä. Silloin pyritään olemaan tunti tai kaksi aivan hiljaa luokassa. Kukaan ei puhu mitään, jokainen saa valita itselleen hiljaista tekemistä esim. piirrellä tai värittää, lukea kirjaa, tehdä käsityötä tai vaikka ottaa torkut pulpettinsa päällä. Jokaisella on mahdollisuus nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. 

Minusta olisi ihanaa päästä joskus hiljaisuuden retriittiin muutamaksi päiväksi. Se olisi hyvää lepoa arjen pyörityksen keskellä. Kävin muutama vuosi sitten yksin viikon lomalla Turkissa ja nautin yksinolosta. Sain lepäillä, lueskella ja ottaa halutessani päiväunet, jos siltä tuntui. Olen tosi kiitollinen miehelleni, kun hän ehdotti minulle pientä lepotaukoa arjen keskelle. Ennen matkaani kyllä mietin, miten saan ajan kulumaan turistikohteessa yksinäni, mutta loppujen lopuksi oli oikein virkistävää kuljeskella ympäri kaupunkia oman mielensä mukaan, ajaa bussilla toiseen kaupunkiin ja välillä vain löhötä auringossa ja uida hotellin uima-altaassa. Ehkäpä perheenäideille pitäisi alkaa räätälöidä omia lepolomia.

Hiljaisuus voi joskus olla myös painostavaa. Kun ollaan samassa huoneessa vieraan ihmisen kanssa, eikä oikein tiedä pitäisikö puhua jotain vai ei ja jos pitäisi puhua, niin mitä. Hissit eivät kai yleensä ole meidän hiljaisten suomalaisten suosikkipaikkoja. Small talk tuntemattomien kanssa kun ei ole perinteisesti ollut suosikkipuuhaamme. Jos en keksi sanottavaa, pieni hymy saa riittää. Pääasia että huomioin toisen edes jollain tavalla. Seinien tuijottelu on molemmille osapuolille vaivaannuttavaa ja kiusallista.

Mikä on päivän väri?

Virkkaus on välillä mukavaa puuhaa. Kun muu perhe meni eilen illalla nukkumaan, otin taas hetkeksi tiskirätin tekeleen käteeni ja virkkasin muutaman kerroksen. Tämä käsityö sai alkunsa, kun löysin kirppikseltä kivan väristä bambulankaa. Lankaa olisi ollut kyllä kotonakin laatikkokaupalla, mutta jotenkin tämä sävy ja pehmeä bambulanka vain tuntuivat niin kivalle yhdistelmälle. Ja silloin kun johonkin lankaan ihastuu, se on yleensä menoa.


Laskettuani työn sohvan käsinojalle, huomasin sen vieressä olevan Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -pokkarin ja muistikirjani. 

Kas kas, mikä mahtaa olla päivän väri..?

Turkoosi on väreistä ikisuosikkini. Palaan siihen aina uudelleen, koska se vain sattuu olemaan mielestäni kaikista kaunein väri. Turkoosi on puhdas ja raikas, luovuuden väri. Se saa ajatukset kesään, lomaan, veden äärelle. Kaikkein kauneimman vihreänturkoosin meren olen nähnyt vuosia sitten Kroatiassa. Se oli huikea näky, kirkkaan turkoosia vettä, jonka läpi merenpohjan pyöreäksi hiotuneet valkoiset kivet erotti selvästi. Harmin paikka että tuo näky jäi kuvaamatta. Onneksi se kuitenkin piirtyi tarkasti mieleeni.

Mitä turkoosista väristä sanotaankaan? Sitä pidetään harmonian, kommunikaation ja emotionaalisen tasapainon värinä. Turkoosi väri yhdistetään myös vapautta rakastavaan sieluun, vilkkaaseen mielikuvitukseen ja itsenäisyyteen. Turkoosi on ystävällinen ja empaattinen väri, josta löytyy paljon erilaisia sävyjä, osa sinisempiä ja osa vihreämpiä. On vaikea valita kaikista kauneinta turkoosin sävyä, ehkä kuitekin sinisenturkoosit ovat enemmän minun makuuni.


Väriterapiassa viilentävää ja rauhoittavaa turkoosia suositellaan ujoille ja aroille henkilöille. Turkoosin värin uskotaan lisäävän itsevarmuutta. Toisaalta turkoosin rauhoittavaa vaikutusta on käytetty myös hyperaktiivisten ihmisten rauhoittamiseen. Meditaatiossa turkoosia käytetään mielen avartamisessa ja pyrittäessä yhteyteen universumin kanssa.


Turkoosi väri assosioituu minulla Välimereen ja Kreikkaan, voisin lähteä sinne saadakseni kunnon turkoosin värikylvyn. Turkoosista tulee mieleen kesä, loma, onnellisuus ja vapaus. Turkoosi on värinä avoin ja hyväntuulinen.

Olenkin miettinyt, voisiko uudesta kodistamme löytyä vaikkapa turkoosiksi maalattu seinä. Minusta se olisi ihana väri makuuhuoneemme seinälle. Täytyy varmaankin aloittaa mieheni pehmittäminen tämän asian suhteen, sillä epäilen ettei se olisi ihan hänen ykkösvalintansa. Hän valitsisi todennäköisesti itse valkoisen seinän tai jotain huomattavasti neutraalimpaa väriä kuin turkoosia.

Mitä sinä pidät turkoosista väristä?

Huom! Olethan huomannut blogiarvontani, johon ehdit vielä mukaan kun toimit viimeistään sunnuntaina 7.5. Klikkaa ylhäällä oikeassa reunassa olevaa arvontabanneria, niin pääset tutustumaan arvontaan tarkemmin. Kaikki blogini seuraajiksi kirjautuneet ovat automaattisesti mukana arvonnassa! Mukaan pääset myös kommentoimalla arvontapostaustani.

Ensimmäinen kuva on minun ottamani, muut Pinterestistä.

Elämää ilman Netflixiä?

Meidän perheessämme on katseltu Netflixiä jo monen vuoden ajan ja lapsetkin ovat kasvaneet siihen kiinni. Kun esikoisemme oli pieni, hän katseli päivittäin Pikku Kakkosta, nuoremmalla sen katselu jäi paljon vähemmälle. Ennen myös katsottiin enemmän leffoja dvd:ltä, nyt niitä ostetaan huomattavasti harvemmin. Molemmat tytöt rakastivat pieninä Barbie-elokuvia, nyt ne pölyttyvät hyllyssä, vaikkei kukaan edes katso niitä. Mutta pois niitä ei kuulemma saa viedä, ei kirppikselle, eikä edes pienemmälle sukulaistytölle. Nykyään jos katsomme jotain yhdessä koko perheen kanssa, lapset ehdottavat ensimmäisenä Netflixiä.

Jokin aika sitten kun katselin laskupinoa, väläytin idean, että mitäpä jos peruisimme Netflixin kuukausitilauksen, mutta ideani ei saanut tulta alleen. Edes minä itse en halunnut luopua siitä. Välillä on myös katsottu jokunen pätkä HBO Nordicia, lähinnä Game of Thronesin ja Westworldin takia, mutta kyllä Netflix vaan on Netflix.

Netflixin paras puoli on sen laaja tv-sarjavalikoima. Katsomme nykyään harvemmin elokuvia, mutta hyvät sarjat ovat mieheni ja minun suosikkeja. 

Tässä minun suosikkejani:

Mahtavan kiero House of Cards loistavine käsikirjoituksineen ja huippunäyttelijöineen. Sekä Kevin Spacey että Robin Wright tekevät sarjassa huippuroolit. Sarjaa katsellessa ajattelin, ettei tosielämän politiikka voi olla tuollaista, mutta muutin mieleni kun Trump valittiin presidentiksi.

Pablo Escobarin elämään pohjautuva Narcos hurjine ja raakoine huumekauppakuvioineen. 

Outo, mutta samalla koukuttava OA. Tämä oli todella mystinen sarja alkumetreiltä loppuun asti.

Stranger Things, joka luultavasti oli tarkoitettu huomattavasti meitä nuoremmalle katsojakunnalle, mutta joka kiehtoi 80-lukulaisen ilmeensä vuoksi.

Orange is the New Black, jossa pääsee tutustumaan amerikkalaiseen vankilaelämään.

Synkkä the Fall, jossa ratkottiin nuorten naisten murhia naisetsivän johdolla. 

Mahtavan hauska Lilyhammer, jossa entinen mafiapomo muuttaa uuden henkilöllisyyden turvin Norjaan. Tämä on meistä hervottoman hauska ja Steven van Zandt kerrassaan hulvaton.

Ja onhan näitä vaikka kuinka paljon muitakin. Mitä sinä suosittelet?

Nykyään on erittäin harvinaista, että meidän perheessämme katsottaisiin mitään ohjelmaa suorana televisiosta. Ohjelmat tallennetaan ja niitä katsotaan sitten kun on aikaa. Kiitettävästi katsottavaa löytyy myös Ruutu.fi ja Katsomo -palveluista. 

Elämä on varsin erilaista kuin omassa lapsuudessani, jolloin ohjelmaa tuli aluksi kahdelta ja myöhemmin kolmelta kanavalta ja monia ohjelmia katsoi lähes koko Suomi samaan aikaan. Niin ne ajat muuttuvat...

Omaa rauhaa

Tänään on ollut hyvä päivä, sopivasti touhuamista perheen kanssa ja hieman omaakin rauhaa. Olen aina nauttinut yksinolosta, ainoan lapsen on ollut pakkokin keksiä tekemistä myös itsekseen kun sisaruksia ei ole ollut seurana. En varsinaisesti kaipaa erakoksi metsän keskelle, mutta voidakseni hyvin kaipaan myös rauhallisia hetkiä ihan itsekseni.

Lapsena jaksoin pitkiä aikoja rakennella huoneessani taloja Legoista (ja ennen kaikkea myös sisustaa niitä), piirtää tai maalata vesiväreillä sekä lukea kirjoja ja Aku Ankkoja. Olin niin innostunut kirjoista, että opettelin lukemaan jo nelivuotiaana ja vähän kasvettuani aloin tehdä omia lehtiä ja kirjoittaa tarinoita. Toki touhusin myös paljon naapurien lasten kanssa, juoksentelimme pitkin metsiä, leikimme ja pelasimme. 70-luvun lapsuus oli varsin huoletonta aikaa.

Ennen nykyisen mieheni tapaamista asuin monta vuotta yksin. Tai oikeastaan en sittenkään ollut yksin, olihan minulla kissa seuranani. Silloin sisustin kotiani, lenkkeilin ja luin tosi paljon, mitä nyt sinkkutytön muilta kiireiltäni ehdin. 

Pienten lasten myötä elämä muuttui rytinällä. Yllättäen huomasi, ettei edes vessaan meinannut päästä yksin ja joku oli aina lähistöllä odottamassa sitä hetkeä, että yrittäisit hieman istahtaa sohvalle lehteä lukemaan. Silloin alkoi välittämästi kuulua pyyntö "Äiti, tuutko mun kanssa leikkimään?".

Koska lapsiperheessä oma aika on kortilla, illat venyvätkin usein turhan pitkiksi. Sitä ei vain malta sammuttaa kynttilöitä ja laskea iPadia tai käsityötä käsistään ja kömpiä nukkumaan. 

Nyt on kuitenkin pakko, jotta huomenna jaksaa taas nousta lapsia herättelemään...