Laiskuutta ilmassa

Olen viime aikoina ollut äärettömän laiska blogin päivittäjä, aiheet ja varsinkin valokuvat ovat olleet vähissä. Synkät marraskuun päivät eivät ole omiaan valokuvien räpsimiseen ja päivätkin kuluvat ihan muihin juttuihin.

Sain kurssini suoritettua, joten verkkokaupan perustamiseen liittyvät asiat olisivat nyt periaatteessa hallussani, mutta annan ideoiden vielä muhia päässäni. Katsotaan myöhemmin, lähdenkö toteuttamaan niitä vai päädynkö tekemään jotain ihan muuta. Kaikki on mahdollista.

Isäni etenevä Alzheimerin tauti on aiheuttanut paljon miettimistä, kovimmalla on tietysti isän omaishoitajana toimiva äitini. Tällä hetkellä isäni on viikon hoitojaksolla oikein mukavan tuntuisessa paikassa. Saa nähdä, miten kotiinpaluu sujuu ja miten kauan hän vielä pärjää kotona. Isän hoitaminen ja varsinkin vahtiminen on rankkaa äidilleni. En haluaisi, että hän väsyy taakkansa alle. Alzheimer on pirullinen sairaus, se muuttaa tutun ihmisen toiseksi. Muistojen häviäminen ja hiljalleen tapahtuva taantuminen on pelottavaa. Vaikka siitä on lukenut ja kuullut paljonkin, on silti varsin hätkähdyttävää tajuta, ettei isä enää tunne kelloa eikä veljeään. Eikä välttämättä joka päivä minuakaan.

On elämässä onneksi valoisampiakin asioita. Pikkutyttö lähti eilen innokkaana yökylään mummon luo ja isommalla tytöllä oli kaveri yökylässä. Yhdeksänvuotiaat alkavat olla jo niin isoja ja omatoimisia, että ilta tuntui harvinaisen helpolta kun tytöt touhusivat keskenään, kävivät saunassa ja katselivat leffaa karkkeja syöden ja menivät lähes vapaaehtoisesti kymmenen jälkeen nukkumaan. Melkein kuin olisimme olleet kahdestaan mieheni kanssa. 

Viime aikoina on muutenkin lastenhoito helpottunut kummasti kun molemmat lapset touhuavat paljon kavereidensa kanssa eikä nuorempikaan ole enää jatkuvasti äidissä kiinni. Välillä mielessä jo välähtää, että mitähän kaikkea mekin mieheni kanssa ehdimme tulevaisuudessa harrastaa kun lapset tuosta vielä vähän kasvavat. Pitääkö sitä sitten lähteä golfkurssille, vai mitä?

Syksyn värit

Syksyn räiskyviä värejä alkaa jo olla ikävä kun vettä sataa kaatamalla ja kaikki näyttää niin harmaalta. Ei juurikaan huvita lähteä ulos kävelylle, vaikka kostea ilma tekisikin hyvää iholle. Nyt kaipaan jotain piristystä elämääni...

Selailin valokuviani ja löysin kuvia lokakuussa tekemästämme Korkeasaaren reissusta. Meidän perheemme kävi siellä yhdessä kaukaa tulleiden sukulaistemme kanssa. Vietimme ihanan aurinkoisen syyspäivän eläimiä katsellen ja lasten touhuja seuraillen. Eläimetkin olivat selvästi paljon virkeämpiä kuin kesähelteillä. Harmi vain, ettemme tällä kertaa nähneet suosikkejamme karhuja. Ne olivat ilmeisesti jo menossa talviunille. 

Tällaisina päivinä kun veto on poissa ajattelen usein, että minäkin voisin hyvin nukkua talviunia. Talvi ei ole koskaan ollut suosikkivuodenaikani, pidän paljon enemmän keväästä ja kesästä. Ainoa asia, jota en kuitenkaan haluaisi talvesta menettää on joulu. Yritän kovasti lykätä joulujuttujani vähän myöhäisempään ajankohtaan, vaikka toisten blogien jouluaiheiset päivitykset jo kovasti kiinnostavatkin ja kaupoissakin jouluvalot vetävät jo puoleensa. 

Tämä alla oleva pikku jääkarhu olisi tosi söpö tyttöjemme huoneeseen. Se toimisi hyvin yövalonakin. Saa nähdä tarttuuko se mukaani sitten kun annan itselleni luvan alkaa jouluttaa kunnolla :)

(Kuva lainattu Elloksen sivuilta)

Elämä uusiksi

Kuukauden blogitauon aikana ehtii näköjään pistää elämänsä uusiksi. Kiirettä on pitänyt, joten en ole ehtinyt kirjoittamaan päivityksiä enkä pahemmin edes lukemaan muiden kuulumisia.

Pitkään asioita pohdittuani tulin siihen tulokseen, että ainoa järkevä vaihtoehto oli irtisanoutua pitkäaikaisesta työpaikastani. Moni voi olla sitä mieltä, että se oli kaikkea muuta kuin järkevää tässä taloustilanteessa, mutta uskon, että siipeni kantavat. Jos kerran paluu työpaikalle tuntui vastenmieliseltä ja ahdistavalta, miksi ihmeessä olisin kiusannut itseäni kauemmin. Päätin, että terveys on tärkeintä, vähemmälläkin rahalla voi tulla toimeen toistaiseksi. Ja mikä olikaan tulos kun sain soitettua esimiehelleni: oli kuin kymmenien kilojen taakka olisi pudonnut hartioiltani. 

Kun kävin allekirjoittamassa paperit ja moikkaamassa työkavereitani, oloni oli tosi kevyt ja onnellinen. Ei pienintäkään epäröintiä tai katumusta ilmassa. Aivan kuin loputkin masennuksen rippeet olisivat karisseet ja tilalle tullut roppakaupalla iloa ja itsevarmuutta.

Yksi suuri tekijä, joka mahdollisti tämän muutoksen oli loistava elämäntaidonvalmentajani. Neljä käyntikertaa saivat minut ajattelemaan asioita ja itseäni uudella tavalla. Ensimmäisellä kerralla olin surkea, itseäni ja osaamistani vähättelevä raunio, mutta pikkuhiljaa aloin ajatella toisin. Enhän minä voi olla mikään ammattitaidoton ja osaamaton tyyppi, jos olen tehnyt töitä parikymmentä vuotta saaden jatkuvasti haasteellisempia ja vaativampia tehtäviä hoidettavakseni ja selviydyin niistä hyvin ennen mahdotonta tilannetta. 

Toinen henkilö, joka antoi minulle tukea ratkaisuuni oli mieheni. Hänkin painotti sitä, että terveys ja onnellisuus ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin säännöllinen palkka.

Ja niin minä uskalsin hypätä tyhjän päälle. En ole koskaan tuntenut oloani näin vapaaksi ja stressittömäksi. 

Nyt heitän verkot vesille ja lähden tavoittelemaan uusia haasteita. Asioilla kun on tapana järjestyä parhain päin :)

Tunnelmointia

Pimeät illat saavat minut kaivamaan joka ilta kynttilöitä ja tuikkuja esille ja raapimaan tulitikkuja. Nautin kynttilänvalosta, se on niin pehmeää ja kaunista. Tässä muutama tunnelmakuva muistuttamaan, ettei syksy ole vain ankeaa aikaa kun kasvit kuolevat ja vettä lätisee alas taivaalta jatkuvalla syötöllä :)

Haa, siellä se "kotipyromaanin" rasia näkyykin takanreunalla...

Talossa on oudon hiljaista, tytöt nukkuvat ja mies on työreissussa. Sopiva hetki bloggailulle ja kupilliselle teetä. 

Syystunnelmaa

Perhe nukkuu ja kynttilät palavat. Ulkona sataa vettä, mutta se ei haittaa kun on itse sisällä lämpimässä. Villasukat tuntuvat mukavilta jaloissa ja keittiöstä löytyi pari suklaakeksiä ja lasi maitoa. Kyllä syksy vaan tuntuu mukavalta :)

Olen viime viikolla ravannut pitkin metsiä sieniä etsimässä. Se on sinänsä aika haastavaa, sillä vaikka metsät ovat sieniä pullollaan, en tunne kovinkaan montaa lajiketta. Näitä en sentään kerännyt, vaikka kauniilta näyttivätkin ;)

Ja hei, olemme miehen kanssa yhä hengissä, vaikka olemme syöneet jo pariin otteeseen itsetekemääni sienipiirakkaa...

Omenapiirakan ohje

Sen jälkeen kun sain viime viikonloppuna isot määrät omenoita ystäviltämme, meillä on syöty omenoita vaikka missä muodossa. Hilloakin olen keitellyt jo pari kertaa ja piirakoita on pyöräytelty jo useampikin erilainen. Seuraavaksi pitäisi aloittaa kuivaaminen...

Tämän päivän piirakka syntyi tällä helpolla ja hyvällä ohjeella:

1,5 dl sokeria

4 tl vaniljasokeria

3 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

2 dl piimää

1 kananmuna

1 dl sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet yhteen, lisää piimä, muna ja margariini sekoittamalla. Taputtele taikina voideltuun vuokaan, lisää päälle pilkottuja omenoita, vähän sokeria ja kanelia ja paista 200 asteessa 30 minuuttia.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätellön kanssa.

Tämän helpompaa ei piirakanteko voi juurikaan olla :)

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Uusi viikko lähti käyntiin

Mukava viikonloppu takana :) Kävimme Pohjanmaalla juhlimassa ystäväpariskunnan 80-vuotissynttäreitä (40 + 40 v) koko perheen voimin. Oli hauskaa päästä viikonlopuksi reissuun ja nähdä ystäviä ja tuttuja. Lapsillakin riitti menoa ja meininkiä omien kavereidensa kanssa. Sunnuntaina poimittiin vielä lähtiessä isot kassilliset omenoita mukaan, joten piakkoin pitäisi alkaa harjoitella omenahillon keittämistä...

Matkalla saimme nauttia kauniista ruskasta.

Olen myös ehtinyt istuttaa vähän syyskukkia ja järjestellä keittiötä. 

Enjoy the simple things -kyltti toimii muistuttajana keittiön nurkassa. Pienet ja yksinkertaiset asiat ovat kauniita :)

Mukavaa viikkoa!

Kesäisen lämmin maanantai

Tänään saimme vielä nauttia ihanan kesäisestä päivästä. Ei olisi kyllä lämpötilan perusteella arvannut, että ollaan jo syyskuussa, kun mittari näytti 22 asteen lukemia.

Tein kyllä jotain vähän syksyyn liittyvääkin, kävin nimittäin ostamassa itselleni uudet kumisaappaat. Väri on varsin räväkkä, tytöt olivat kerrankin sitä mieltä, että nyt on äiti osannut vihdoinkin ostaa itselleen jotain tosi kaunista :) Harmi etten tajunnut ottaa kuvia päivänvalossa, tämä kännykkäkuva on aika surkea...

Ja pitihän uusia saappaita lähteä heti testaamaan metsään. Tyttöjen ollessa koulussa ja tarhassa kävin kurkkaamassa mitä metsästä tällä kertaa löytyisi. Puolukoitahan siellä oli, kauniisti vieri vieressä, joten keräsin mukaani 3 litran ämpärillisen. Metsässä tuli suorastaan kuuma farkuissa ja kumppareissa!

Muutenkin metsässä oli taas kaunista, tässä muutama makupala. Väritys alkaa jo näyttää hieman syksyiseltä. Metsän hiljaisuus, rauha ja kauneus ovat minulle kuin terapiaa, nautin yksinolosta luonnon keskellä.

Illalla sain taas seurata kahden pienen prinsessan leikkejä, kun naapurimme tyttö tuli nelivuotiaamme luo kylään. Pikkutytöt pukeutuivat hienoimpiin prinsessa-asuihinsa, pukivat korut ylleen ja touhusivat taas kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ystävyys on tärkeä juttu pienestä pitäen :)