Uusi ovi aukeaa taas

Olen välillä niin nopea käänteissäni etten itsekään meinaa pysyä perässä. Toissayönä yhden aikaan bongasin erään mielenkiintoisen kurssin netistä, ilmoittauduin sille eilen ja huomenna alkaakin sitten jo opiskelu. Kyseessä on nyt vain kolmen viikon kurssi, mutta olen siitä aika innoissani.

Tuntuu siltä kuin olisin avaamassa ovea uuteen ja mielenkiintoiseen maailmaan. Saa nähdä, mitä sen takaa löytyy.

Vielä en ala hehkuttamaan opiskelustani mitään tämän tarkempaa, katsotaan nyt ensin miltä se sitten käytännössä vaikuttaa... 

(Kuva Pinterestistä)

Tsemppausta

Tässä vähän tsemppausta niin itselleni kuin teille muillekin.

(Kuvat Pinterestistä)

Mukavaa lauantaita :)

Outoa käytöstä entiseltä käsitöiden vieroksujalta

Kuinka ollakaan, elämänmuutos on tuonut elämääni omituisen käsityövimman. Olen jostain syystä intoutunut kutomaan ja jopa virkkaamaan tänä syksynä. Kaupoissakin kurkin lankahyllyjä oudon innostuksen vallassa.

Tässä muutama tekele tältä syksyltä. Osa on mennyt jo eteenpäin ennen kuin tajusin räpsiä niistä kuvia. 

Tässä tuubihuivi Novitan Hile -langasta.

Ja tässä kaulahuivi Red Heart Lisa Big -langasta.

Ja hännänhuippuna 9-vuotiaan tyttöni tilaama tuubihuivi Novitan Hile-langasta.

Jälki ei ole kovin ammattimaista, mutta ihmekös tuo kun en ole vuosiin juurikaan käsitöitä tehnyt. Tai no, olen saanut viimeisten viiden vuoden aikana pari kaulahuivia ja yhdet vauvan sukat valmiiksi. Tällä hetkellä väkerrän myös lapasia isommalle tytölleni. Edelliset lapaset olen tehnyt joskus koulussa...

Tässä puolestaan on kuva isännän iltapuuhasta. Minä lähden tänään viihteelle ;)

Elämä uusiksi

Kuukauden blogitauon aikana ehtii näköjään pistää elämänsä uusiksi. Kiirettä on pitänyt, joten en ole ehtinyt kirjoittamaan päivityksiä enkä pahemmin edes lukemaan muiden kuulumisia.

Pitkään asioita pohdittuani tulin siihen tulokseen, että ainoa järkevä vaihtoehto oli irtisanoutua pitkäaikaisesta työpaikastani. Moni voi olla sitä mieltä, että se oli kaikkea muuta kuin järkevää tässä taloustilanteessa, mutta uskon, että siipeni kantavat. Jos kerran paluu työpaikalle tuntui vastenmieliseltä ja ahdistavalta, miksi ihmeessä olisin kiusannut itseäni kauemmin. Päätin, että terveys on tärkeintä, vähemmälläkin rahalla voi tulla toimeen toistaiseksi. Ja mikä olikaan tulos kun sain soitettua esimiehelleni: oli kuin kymmenien kilojen taakka olisi pudonnut hartioiltani. 

Kun kävin allekirjoittamassa paperit ja moikkaamassa työkavereitani, oloni oli tosi kevyt ja onnellinen. Ei pienintäkään epäröintiä tai katumusta ilmassa. Aivan kuin loputkin masennuksen rippeet olisivat karisseet ja tilalle tullut roppakaupalla iloa ja itsevarmuutta.

Yksi suuri tekijä, joka mahdollisti tämän muutoksen oli loistava elämäntaidonvalmentajani. Neljä käyntikertaa saivat minut ajattelemaan asioita ja itseäni uudella tavalla. Ensimmäisellä kerralla olin surkea, itseäni ja osaamistani vähättelevä raunio, mutta pikkuhiljaa aloin ajatella toisin. Enhän minä voi olla mikään ammattitaidoton ja osaamaton tyyppi, jos olen tehnyt töitä parikymmentä vuotta saaden jatkuvasti haasteellisempia ja vaativampia tehtäviä hoidettavakseni ja selviydyin niistä hyvin ennen mahdotonta tilannetta. 

Toinen henkilö, joka antoi minulle tukea ratkaisuuni oli mieheni. Hänkin painotti sitä, että terveys ja onnellisuus ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin säännöllinen palkka.

Ja niin minä uskalsin hypätä tyhjän päälle. En ole koskaan tuntenut oloani näin vapaaksi ja stressittömäksi. 

Nyt heitän verkot vesille ja lähden tavoittelemaan uusia haasteita. Asioilla kun on tapana järjestyä parhain päin :)

Elämäntaidonvalmennus alkoi

Torstaina se sitten alkoi, nimittäin elämäntaidonvalmennukseni :) Tätä olen odottanut jo jonkin aikaa innolla. Pientä jännitystäkin oli ilmassa, mutta se katosi heti kun astuin valmentajani kauniin kodin ovesta sisään ja asetuimme istumaan sohville teekupposet kädessä ja aloimme jutella. 

Oli hienoa huomata, että muutama ajatuksissani ollut solmu alkoi aueta heti ensimmäisellä kerralla. Vaikka useat tuttavani ovatkin minulle jo pitkään vakuutelleet, ettei työuupumukseen ja masennukseen johtanut kaoottinen työtilanteeni ollut oma vikani, tajusin vasta nyt sen kunnolla selvittäessäni asiaa valmentajalleni. Oli helpottavaa tajuta, että minä en olekaan niin tyhmä ja surkea organisoimaan töitäni kuin päässäni ajattelin, vaan yrityksen johto oli ajanut minut mahdottomaan tilanteeseen kasaamalla minulle aivan liikaa töitä ja olemalla välittämättä avunpyynnöistäni. Tajusin, ettei sellaisesta olisi voinutkaan selviytyä. Yllättäen pystyin jopa luettelemaan joukon vahvuuksiani, vaikka hetki sitten ammatillinen itsetuntoni oli vielä täysin nollassa. Odotan jo innolla seuraavaa tapaamistamme. Kyllä täältä vielä noustaan ja lähdetään uutta kohti :) 

Poikkesin perjantaina ihanassa Wanilla Rose -liikkeessä Hyvinkäällä ja meinasin pökertyä ihastuksesta heti ovella. Aivan liian paljon ihania asioita yhden katon alla! Sain onneksi tehtyä muutaman ostoksenkin, vaikka ensin tuntui siltä, etten pysty valitsemaan mitään, sillä haluan kaiken :)

Mukaani tarttui ihania GreenGaten keittiöpyyhe ja servettejä sekä pari patakinnasta ja muffinssivuokia. Vähän harmaata oli pakko saada keittiöön. Jos vaikka leivottaisiin jonain päivänä taas muffinseja tyttöjen kanssa, edelliset Kinuskikissan ohjeella tekemämme minttusuklaamuffinssit kun menivät kuin kuumille kiville...

Mukavaa viikonloppua!

Uutta tulossa

Ihanaa, että valkoinen ritarinkannukseni intoutui vielä uuteen kukintaan! Onneksi hankin tämän ihanuuden kukkapenkkiäni koristamaan. Aikaisemmin minulla on ollut vain sinisiä, mutta tämä valkoinen on vähintäänkin yhtä upea.

Tekisi mieli alkaa kohta jo istuttelemaan sipuleita maahan, mutta yritän vielä sinnitellä jonkin aikaa. Minulla on jo kasapäin sipulipusseja odottelemassa multaan pääsyä. Hankittuna on ainakin neljää lajia tulppaaneja, lumikelloja, kolmenlaisia krookuksia ja kaksia eri laukkoja. Niin ja narsissejakin vielä. Näiden lisäksi tekisi mieli myös ainakin kirjopikarililjoja ja ties mitä...

Tänään satoi aamupäivällä, joten jätin metsässä samoilun ja puolukanpoiminnan väliin ja kävin hoitelemassa asioita kaupungilla. Poikkesin myös kirppiksellä, mutta en löytänyt sieltä tällä kertaa mitään muuta kuin yhden puseron nelivuotiaalleni.

Huomenna pitäisi yrittää löytää joku kiva lahja ystäväpariskunnallemme, joka viettää pian 80-vuotispäiviään (40+40 v). Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia?

Huomenna lähden kokeilemaan jotain ihan uutta: olen lähdössä tapaamaan ensimmäistä kertaa elämässäni elämäntaidonvalmentajaa. Saa nähdä mihin tämä johtaa, jos vaikka vähitellen alkaisi selvitä mihin suuntaan tässä lähtisi. Jännittää hieman, mutta ihan hyvällä tavalla. Uskon, että siitä on hyötyä, että käy asioita läpi ulkopuolisten henkilöiden kanssa, jotka osaavat esittää hyviä kysymyksiä. Itse sitä kuitenkin pyörittelee usein asioita läpi vain muutamasta tutusta vinkkelistä...

Onnen hetkiä

Miten tärkeitä ovatkaan pienet onnen hetket, ne joita löytyy usein arjesta muun kiireen keskeltä. Ne, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Tässä joitakin onnen hetkiäni:

Kun lapsi kietoo kätensä kaulaan, antaa pusun poskelle ja rutistaa niin kuin ei ikinä tahtoisi päästää irti.

Kun katsoo valon leikittelyä veden pinnassa.

Kun näkee perhosten viihtyvän istuttamissasi kukissa.

Kun silittää kissan pehmeää turkkia ja kuulee kehräyksen.

Kun kaapista löytyy pieni suklaapatukka, jonka olit unohtanut.

Kun upottaa jalkansa tuoksuvaan jalkakylpyyn.

Kun löytää metsästä mahtavan mustikkapaikan.

Kun on aikaa syödä aamupalaa rauhassa ilman kiirettä mihinkään.

Kun lukee hyvää kirjaa tai katsoo mielenkiintoista elokuvaa.

Kun keskittyy hetkeen ja siihen mitä on tekemässä.

Kun innostuu uusista asioista täydestä sydämestään.

Kunpa en enää ikinä päätyisi sellaiseen ahdistavaan ja alati kiihtyvään oravanpyörään, jossa tällaiset tärkeät hetket jäävät kiireen ja pahan olon varjoon. Kunpa osaisin rakentaa itselleni sellaisen elämän, jossa voisin olla onnellinen ja tehdä myös toiset onnellisiksi.

Mitkä ovat sinun onnen hetkiäsi?

Omaa aikaa

Lapsiperheessä oma aika jää usein haaveeksi, vaikka se onkin todella tärkeää aikuisten oman hyvinvoinnin kannalta. Töissä käydessäni koin aina syyllisyyttä oman ajan ottamisesta. Usein ajattelin, että jos kerran lapseni joutuvat olemaan arkisin pitkät päivät toinen tarhassa, toinen koulussa ja iltapäiväkerhossa, illalla minun on annettava heille kaikkeni. Jätin harrastukseni ja keskityin tekemään pinna kireänä kotitöitä ja leikkimään illat Legoilla ja pehmoleluilla. Ajattelin, että koska olen lapsia halunnut, minun on heitettävä oma elämäni toistaiseksi sivuun ja oltava vain Äiti isolla Ä:llä.

Miehille oman ajan ottaminen on huomattavasti helpompaa, he eivät syyllistä itseään joka asiasta. Naiset helposti kokevat olevansa huonoja äitejä, jos asettavat edes välillä itsensä etusijalle. Pahimmillaan koin syyllisyyttä siitäkin, jos lähdin illalla yksin ruokakauppaan ja jätin pienemmän tyttöni kotiin isänsä kanssa. Saatika jos menin kiertelemään vaatekauppoja ja ostamaan jotain ITSELLENI. Ja samalla koin tietysti myös syyllisyyttä kaikista mahdollisista työasioista, joita jälkeenpäin arvioiden en olisi mitenkään voinutkaan ehtiä yksin oman työaikani puitteissa hoitaa. Luonnollisestikin ahdistuin myös siitä, että lapsen kanssa leikkiessäni en ehtinyt tekemään kaikkia kotitöitä niin perusteellisesti kuin olisin halunnut tai ehtinyt tapaamaan ystäviäni kaiken pyörityksen keskellä. Seuraavaksi tulivat nukkumisongelmat ja jatkuvasti kiristyvä pinna ja jatkuva ahdistus...

Hei haloo, ihmekös tuo jos vähitellen alkaa stressi jyllätä ja ahdistaa! Onneksi tajusin lopulta lyödä jarrut pohjaan.

Työuupumuksen aiheuttamasta masennuksesta johtuva sairaslomani on pistänyt minut miettimään asioita uudelleen. Mikä tässä elämässä on tärkeämpää, se että tavarat ovat ojennuksessa vai se, että ihmisillä on hyvä olla? On vaan yritettävä tyytyä siihen, että tässä elämänvaiheessa paikat eivät ole aina tiptop kotonani. On luotettava siihen, että vaikkei äiti olisikaan aina läsnä ja mukana leikeissä, lapsista kasvaa silti onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä. Ja että lapset kyllä vaistoavat, jos vanhemmilla ei ole hyvä olla.

Tällä hetkellä minulla on runsaasti omaa aikaa, tosin paketissa olevan jalkani takia reviirini on hyvin pieni. Toivon, että rennompi asenteeni auttaisi minua myös töihin palatessani. Se nipottava perfektionisti on nyt kerta kaikkiaan kitkettävä minusta pois ja tilalle on tuotava positiivista Hakuna matata -asennetta.

Ja omaa aikaa ja reviiriä on myös muistettava suojella, ihan vain itseni vuoksi. Jos minä en huolehdi itsestäni, niin kuka sitten?

Leppoisaa elämää pihalla

Eilinen päivä meni melkein kokonaan pihalla, välillä terassilla istuen ja kirjaa lukien, välillä ympäri pihaa köpötellen ja illalla lasten kanssa touhuten. Varsinkin nuorempi on nykyään oikein innokas kukkien kastelija.

Sain luettua vasta hetki sitten Kathryn Stockettin Piiat loppuun, uppouduin siihen niin etten ole ehtinyt edes Blogistaniassa vierailemaan välillä. Keskittymiskykyni on selvästi parantunut ja oloni on ollut mukavan leppoisa ja seesteinen, ihan kuin olisin ollut lomalla :) Tervetuloa, stressittömämpi elämä!

Tässä vähän kuvia pihaltani. Kukkapenkit ovat kasvaneet melkoisiksi perennaviidakoiksi kun en ole päässyt niihin käsiksi. Luojan kiitos, perennoita on tullut istuteltua aikaisempina kesinä, muuten piha olisi aika ankea paikka.

Ja nyt takaisin pihalle...

Uuden viikon tavoitteet

Jottei elämä olisi pelkkää ajelehtimista virran vietävänä, päätin asettaa itselleni muutamia tavoitteita. Sairaslomalla ollessa on liian helppoa vain olla ja antaa ajan kulua. Tässä tavoitteitani:

Ensi viikolla yritän olla kärsivällisempi sekä itselleni että muille. Asiat eivät aina tapahdu naps vaan, juuri sillä hetkellä kuin haluaisin. Eikä niiden kuulukaan tapahtua. Usein on hyvä, että ideat saavat hieman muhia päässä, silloin ne saattavat jalostua paremmiksi. Tai sitten ne voi tarvittaessa hylätä ja vaihtaa parempiin.

Huomisesta alkaen yritän keksiä itselleni jotain muutakin tekemistä kuin sohvalla pötköttelyn ja netissä pyörimisen. Kyllä tästä taloudesta taatusti löytyy jotain muutakin, josta suoriudun. Jos ei muuta, niin teroitan vaikka lasten puuvärejä.

Huomenna täytän erään Kelan paperin. Vihaan kaikenlaisia virallisia lomakkeita! Ville Virtanen on kirjoittanut jo vuosia sitten jossain kolumnissaan aiheesta Kangistun kaavakkeisiin. Minullakin iskee välillä ahdistus pintaan kun yritän lukea niitä kapulakielellä kirjoitettuja lomakkeita ja tajuta, mitä ihmettä jokin rivi oikein tarkoittaa...

Yritän tehdä ensi viikolla jotain uutta, mutta kohtuullisen helppoa ruokaa. En ole kummoinenkaan kokki, mutta tavoitteena olisi keksiä vähän vaihtelua perheen perusruokiin. Ja mielellään sellaista, joka maistuisi myös lapsille.

Yritän tehdä edes jotain pieniä juttuja puutarhassa. Jotain, mikä onnistuu ilman lapiointia ja kyykkyasentoa.

Aion jatkaa viime viikolla aloittamaani Piiat-kirjaa. Se vaikuttaa kiinnostavalta aikamatkalta 1960-luvun Mississipiin. Jos se loppuu kesken, siirryn seuraavaan odottamassa olevaan kirjaan.

Ja ennen kaikkea: yritän antaa enemmän aikaa ja huomiota lapsilleni. Liian usein huomaan olevani fyysisesti paikalla, mutta henkisesti jossain muualla ajatusteni suossa.

Jos näillä mennään, viikon ei pitäisi olla ihan huono :)

Hyvää alkavaa viikkoa sinullekin!

11 asiaa minusta

Poimin mukaani Neiti Harmonialta Meidän Harmoniaa -blogista hänen ilmaan heittämänsä haasteen.

Blogihaasteen ohjeet:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Neiti Harmoniaa korvasi kohdan 3.laajemmalla kysymyksellä ja pyysi kertomaan tarinan muodossa, miltä elämäni tulee näyttämään viiden vuoden kuluttua. Huh huh, ei kun aloitetaan...

11 asiaa minusta:

1. Olen 43-vuotias vaimo ja kahden tyttölapsen äiti.

2. Olen henkeen ja vereen kissaihminen, vaikkei meillä enää olekaan omaa kissaa.

3. Lempikukkani ovat pioni ja hortensiat.

4. Tykkään kierrellä kirpputoreilla ja tehdä sieltä löytöjä.

5. Poltan kynttilöitä ympäri vuoden ja olen sitä mieltä, ettei tuikkukippoja voi koskaan olla liikaa.

6. Yritän tehdä elämänmuutosta vähän kerrallaan.

7. Olen hamsteri, kaappini ovat tälläkin hetkellä liian täynnä kaikkea.

8. Haluaisin opiskella puutarha-alaa, mutta allergiani estävät sen.

9. En vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona.

10. Olen usein kärsimätön ja haluaisin, että kaikki kiva tapahtuu heti.

11. Olen villasukkien suurkuluttaja.

Viiden vuoden kuluttua olen vihdoinkin löytänyt minulle täydellisen työn. Olen terve ja hyvässä kunnossa. Minulla on jo aikaa itsellenikin, sillä lapseni ovat jo 9 ja 14 -vuotiaita. Ehdin harrastaa liikuntaa, puutarhanhoitoa ja puuhailla kaikkia luovia juttuja, mitä mieleeni sattuukaan juolahtamaan. Ehdimme myös matkustella sekä koko perheen kanssa että mieheni kanssa kahdestaan. Olen löytänyt tasapainon ja nautin jokaisesta päivästä.

Jos sinun blogillasi on alle 200 lukijaa ja haluat poimia haasteen mukaasi, tulen mielelläni lukemaan vastauksesi :)

Uudet 11 kysymystä ovat nämä:

1. Milloin olet onnellisimmillasi?
2. Mikä on lempikasvisi?
3. Minkä kirjan luit viimeksi?
4. Mikä on suosikkisi puutahakirjoista/sisustuskirjoista?
5. Mikä sinusta on parasta bloggaamisessa?
6. Mikä on suosikkisi nettikaupoista?
7. Jos saisit 10 000 euroa ylimääräistä, mihin sijoittaisit rahat?
8. Mikä on lempiohjelmasi TV:ssä?
9. Mikä on parasta kodissasi?
10. Mikä on lempivärisi?
11. Mistä ammatista haaveilit lapsena?

Kuvat eivät liity mitenkään tähän aiheeseen, liitin mukaan kahden himoitsemani Muumi-mukin kuvat Iittalan nettisivuilta ihan vain väriksi :)

Kiitokset kaikille neljälle ensimmäiselle lukijalleni kyytiini hyppäämisestä! On mukavampi kirjoitella, kun tietää että joku lukeekin näitä höpinöitäni :)

Haaveilua

Mistä sinä haaveilet? Kysymys tärähti yllättäen eteeni jokin aika sitten, enkä heti osannut vastata siihen mitään. Olen ollut niin loppuun palanut, etten ole jaksanut edes haaveilla mistään.

Olen pikkuhiljaa makustellut tuota kysymystä ja löytänyt siihen jo joitakin vastauksia. Aloitetaanpa siis.

Haaveilen ihanasta, rentouttavasta kesälomasta yhdessä perheeni kanssa. Siitä, että olisi aikaa kuunnella lasten tarinoita ja keskittyä vain olemaan yhdessä.

Haaveilen terveemmästä olosta, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Siitä, miten mieleni on kirkas ja tasapainoinen ja ruumini rento, notkea ja vahva. Siitä, kuinka liikkuminen tuntuu taas hyvältä ja terveellinen ruoka saa minut kukoistamaan.

Haaveilen siitä, että löydän taas työn ilon ja kipinän arkeen.

Haaveilen siitä, miten saan taas möyhiä multaa pihallani ja nähdä uusien kasvejen kasvavan.

Haaveilen mukavasta yhdessäolosta ystävieni ja sukulaisteni kanssa.

Haaveilen siitä, että lapsistani kasvaa tasapainoisia ja onnellisia aikuisia ja minä ja mieheni saamme vanheta onnellisesti yhdessä.

Tänä kesänä keskityn itseni ja perheeni hellimiseen. Olemme sen ansainneet tämän vaikean talven jälkeen!




Kuvassa laventelikentät/Iso-Britannia, lisää kuvia täällä

Lepoa, lepoa ja vielä lisää lepoa

Sitä on nyt ollut runsaasti tarjolla, nimittäin lepoa ja oleilua. Tässä on löhöilty jalka suorana sekä sohvalla että terassilla melkein kyllästymiseen asti. Blogeja on tullut lueskeltua ahkerasti, oman päivittäminen sen sijaan on jäänyt vähemmälle, koska ei ole oikein ollut kirjoitettavaa eikä oikein kuviakaan. Muiden blogien ihanat kuvat ja päivitykset ovat piristäneet minua paljon, kiitos kaikille blogien päivittäjille! Terassilla ollessani joudun välillä hampaat irvessä miettimään voimalausettani Nyt on näin. Silmäni kun näkevät joka puolella paljon asioita, jotka haluasin tehdä heti, heti, heti, vaan kun en voi. Nyt on näin.

Äitienpäiväviikonloppu sujui mukavasti, lapset olivat tehneet minulle ihanat kortit ja lahjat ja pöytä oli täynnä herkkuja. Äidin mieltymys suklaaseenkin oli otettu erittäin hyvin huomioon :) Kävimme myös iltapäivällä vanhempieni luona kakkukahveilla.

Eilen pääsimme koko perhe mummon ja papan kera jumppaseuran kevätjuhliin katsomaan vanhemman tyttömme kauan harjoittelemaa tanssiesitystä. Nuo 8-9 -vuotiaat tytöt olivat tehneet todella ihanan tanssiesityksen ohjaajansa johdolla. Onneksi jalkani salli tuon reissun, muuten olisin jäänyt paljosta paitsi. Kohta nelivuotias pikkusisko katsoi esityksiä silmät loistaen, haaveillen olevansa itsekin mukana. Toivottavasti hänellekin löytyy mieluisa tanssiharrastus ensi syksynä. Kotona hän ainakin esittää meille ahkerasti balettia sekä yksin että Pikkusiskoksi nimeämänsä nallen kanssa.

Tänään sain lyötyä lukkoon päätöksen siitä, etten pitkän sairaslomani jälkeen halua enää palata entiseen työhöni ja sain kerrottua sen myös esimiehelleni. Onneksi olen töissä suuressa yrityksessä, josta löytyy paljon erilaisia tehtäviä. Tämä iso päätös tipautti suuren kiven sydämeltäni. Vaikka olenkin ennen nauttinut kovasti kiireisestä ja haasteellisesta työstäni, loppuunpalamiseni opetti minulle sen, että elämässä voi myös muuttaa suuntaa jos nykyinen ei tunnu hyvältä. Haluan työn, jonka voin jättää klo 16.00 käsistäni, jotta minulle jää myös voimia omaan elämääni. Voimia olla parempi ihminen, äiti ja vaimo...

Käänteinen Hannu Hanhi täällä taas, iltaa!

Nyt alkaa jo kohta usko loppua tuurin kääntymiseen parempaan suuntaan. Perjantaina onnistuin sitten murtamaan polveni. Tämä olikin nyt eri jalka kuin se edellisellä viikolla nyrjähtänyt, joka luojan kiitos on ehtinyt sentään jo parantua...

Miten jollain ihmisellä voi riittää näitä vastoinkäymisiä yhdelle keväälle näin monta? Taitavat olla tähdet väärässä asennossa. Yritän kovasti vakuuttaa itselleni, että paistaa se päivä vielä risukasaankin ja kyllä jossain vaiheessa alkaa sitten tulla positiivisiakin asioita minunkin elämääni. Ehkä elämä yrittää nyt pakottaa minut istumaan aloillani ja miettimään mitä haluan jatkossa elämälläni tehdä.

Pihaprojektini ovat nyt jäissä epämääräisen ajan, koska jalkani on paketissa. Ai että harmittaa katsoa ulos keittiön ikkunasta kun sieltä näkyy suoraan minun aloittelemani keskeneräinen kaivuutyömaa :( Kepeillä mennään sen minkä voi, mutta aika rajoitettuahan elämä on, jos ei pysty ajamaan edes autoa eikä tekemään juuri mitään muutakaan edes täällä neljän seinän sisällä. Mies parka joutuu koville lasten kuljettamisten, kotitöiden ja synkän vaimon kanssa (yritän välttää kyllä valittamista).

Nyt ei auta muu kuin yrittää keskittyä mukaviin asioihin kuten kiinnostavien blogien lukemiseen ja puutarhalehtien tutkailuun. Voisihan sitä huomenna vaikka katsoa jonkun hyvän leffan tai lueskella jotain kirjaa sillä aikaa kun lapset ovat koulussa ja tarhassa ja mies töissä...

Valoisampia aikoja odotellessa voi vaikka ihailla tätä talvella näppäämääni tulppaanikimpun kuvaa.

Yhtä myllerrystä

Tänään heräsin kännykän piipitykseen kesken painajaista, sydän takoi ja otsa oli hiestä märkä. Painajainen liittyi työhöni, olin tehnyt mojovan virheen kiireen keskellä ja painattanut ison määrän kalentereja, joissa oli kannessa vanha vuosiluku. Huh huh, näin se työstressi vainoaa sairaslomallakin. Ei tunnu parin kuukauden lepo missään, rauhoittava lääke oli napattava ennen kuin pystyi aloittamaan aamutoimet lasten kanssa.

Minulla oli viime syksynä ja talvena todella rankka jakso töissä, jatkuvaa stressiä siitä, ettei mitenkään pysty eikä ehdi hoitaa kaikkia minulle osoitettuja töitä ilman apua. YT-neuvotteluissa supistettiin tekijöiden määrä äärimmilleen ja pistettiin pakka täysin sekaisin. Esimieheltä ei tukea herunut, yritin venyä ja venyä, kunnes lopulta tuli stoppi vastaan. Lääkäri totesi minulla työuupumuksen ja vaikean masennuksen. Siitä lähtien olen yrittänyt elää päivä kerrallaan ja hoitaa itseäni kuntoon. Työkuntoon pääseminen voi viedä kauemmin kuin alun perin olisin voinut uskoa.

Työ on aina ollut tärkeä osa elämääni ja identiteettiäni, lasten tulo on tietysti laittanut asioita uuteen perspektiiviin. Enää vähään aikaan en ole ollut vapaaehtoinen uhraamaan iltojani työnteolle, kuten joskus nuorena sinkkutyttönä. Silloin ei ollut mikään ongelma istua tarpeen vaatiessa toimistolla iltakymmeneen, jotta saatiin projekteja kasaan nopeammin. Sairauteni haastaakin minut nyt miettimään, mitä muuta tuleva työni voisi olla. Mietin arvojani ja yritän keksiä miten saisin kehiteltyä minulle paremmin sopivan elämän.

Onneksi päivä alkoi sujua myöhemmin paremmin, iltapäivällä jo kupsuttelin kukkapenkkiä ja nautin aurinkoisesta päivästä. Ehdin jo tehdä suunnitelmia huomisellekin pihatöiden suhteen, mutta vähän myöhemmin nyrjäytin nilkkani ja päädyinkin sohvalle kylmäpussin kanssa. On tämä yhtä vuoristorataa...

Tässä taas yksi keväinen kuva takapihaltamme. 

Säätämistä

No huh huh, bloggerin käyttö vaatii näköjään pientä harjoittelua vielä. Mutta eiköhän tämä tästä...

Nyt on siis keskiviikko, olen yksin kotona ja mietin, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ulkona on +5 astetta ja ankean harmaata. Mutta pääasia on se, että kevät etenee. Odotan sitä että pääsen upottamaan sormeni multaan ja katselemaan kukkien nousua kukkapenkeistä. Keittiössä on jo kokoelma erilaisia taimipurkkeja levällään, saa nähdä mahtuuko kukaan enää syömään ruokapöydän ääressä kun päästään koulimisvaiheeseen ;-)

Minulla on tällä hetkellä meneillään tarpeettoman tavaran hävitysprojekti. Kirppispöytä on jo olemassa ja vaikka sinne on jo kannettu kassikaupalla tavaraa, makuuhuoneemme on edelleen kuin pommin jäljiltä. Siellä on levällään vaatteita, kirjoja ja kaikkea sekalaista sälää kirppikselle pääsyä odottamassa. Hinnoittelu jatkukoon hetken kuluttua.

Kaipaan selkeyttä elämääni ja haluaisin oppia myös tuntemaan itseni paremmin. Seuraan mielenkiinnolla Anrinkon blogia ja tätä juuri julkistettua oman itsensä opiskelua http://anrinko.blogspot.fi/2013/04/vuosisuunnitelma.html. 

Minä olen myös innolla mukana!

Elämässä eteenpäin

Elämässä tulee hetkiä, jolloin vanhoja asioita on jätettävä taakse, jotta voi saada elämäänsä uutta. Keikun nyt sillä vedenjakajalla, jonka toisella puolella on vanha minä ja vanha elämä ja edessä jotain uutta ja parempaa. Mutta ensin on uskallettava sulkea silmät ja hypätä.

Siihen hyppyyn kerään vielä rohkeutta. Jotain uutta on tulossa, mutta mitä se mahtaa olla?

Työuupumus ja masennus saivat minut tajuamaan, että minun ei ole pakko kolistella loppuelämääni eteenpäin sillä samalla raiteella, jonka olen joskus valinnut, vaan asioita voi muuttaa.

Hui, onpas dramaattista, mutta välillä elämä on :-) 

Elämänmuutosta suunnittelee ja pian myös toteuttaa 40+ ikäinen nainen, jolla on elämässään myös aviomies ja kaksi tyttöä. Heistä aion pitää kiinni, vaikka kaikki muu menisi uusiksi.

Tervetuloa mukaan vuoristoradan kyytiin!

T:T