Lue lisää!

Meidän ekaluokkalaisemme alkaa jo lukea melko sujuvasti, pitkätkin sanat tulevat jo suusta ihan niinkuin pitääkin. On ollut hauska seurata nykylasten lukemaan opettelua ja tutkia miltä aapinen nykyään näyttää ja vertailla asioita omaan koulunaloitukseeni muinaisella 1970-luvulla.  

Lapseni koulussa on käytössä Otavan Seikkailujen aapinen, joka on aivan ihanasti kuvitettu ja teksteiltään mukavan vaihteleva. Yllätyin ihan kirjan alkupäässä, miten pitkiä sanoja sieltä jo A-kirjaimen kohdalta löytyykään esim. SIT-RUU-NA-PER-HO-NEN, VA-DEL-MA-PEN-SAS ja KOU-LU-TA-VA-RAT. Omat muistoni ekaluokasta ja aapisesta olivat vähän tylsät, sillä olin oppinut lukemaan jo nelivuotiaana enkä oikein ymmärtänyt, miksi sanoja piti tyhmästi tavuttaa kun sanat olisi voinut lukea ihan kokonaisinakin. A-U-AU-T-O-TO on AUTO. Nykyään sanat luetaan ihan eri tavalla äänteinä, mikä vaikuttaa paljon järkevämmältä kuin vanha tavaustyyli.

Nykyään nautin suuresti siitä kun lapsellani on lukuläksyä koulusta ja saan kuunnella kun hän lukee minulle. Hänkin selvästi nauttii siitä, että osaa lukea jo itse.

Iltaisin on taas minun vuoroni lukea hänelle. Käymme usein yhdessä kirjastossa valitsemassa häntä kiinnostavia kirjoja ja voin kertoa, että emme ikinä pääse ulos kirjastosta vain parin kirjan kanssa. Mukaan tarttuu aina iso pino luettavaa sekä kasa eri eläinten hoito-oppaita, joista hän katsoo mallia eläimiä piirtäessään. Välillä mukaan tarttuu myös kirjoja esim.avaruudesta, joita hän sitten tutkii kotona isänsä kanssa. Nykyään hänen valitsemansa kirjat eivät ole enää niitä, joissa on joka sivulla kuvia ja muutama lause, vaan kirjoissa pitää olla pitkiä tarinoita ja seikkailuja. Ja mielellään kirjat saavat myös kuulua johonkin sarjaan, jotta tarinat eivät ihan heti loppuisi kesken.

Tällä hetkellä meillä on kesken Astrid Lindgrenin jännittävä Ronja Ryövärintytär, joten yöpuvun pukeminen ja muut iltatoimet sujuvat varsin vauhdikkaasti, jotta ehtii kuuntelemaan pidemmän pätkän Ronjan seikkailuja. Jännittävät ryövärit, Matiaksenlinna ja Matiaksenmetsä, pelottava Helvetinkuilu ja ajattarat kiinnostavat taas uutta sukupolvea ihan kuten edellisiäkin. Olen viime aikoina huomannut, etten ehdi kovinkaan paljon lukemaan aikuisten kirjoja, mutta onneksi pääsen nauttimaan hyvistä lastenkirjoista.

Lukeminen on mukava harrastus. Luetko sinä paljon itse tai luetko lapsillesi?

Leppoisaa elämää pihalla

Eilinen päivä meni melkein kokonaan pihalla, välillä terassilla istuen ja kirjaa lukien, välillä ympäri pihaa köpötellen ja illalla lasten kanssa touhuten. Varsinkin nuorempi on nykyään oikein innokas kukkien kastelija.

Sain luettua vasta hetki sitten Kathryn Stockettin Piiat loppuun, uppouduin siihen niin etten ole ehtinyt edes Blogistaniassa vierailemaan välillä. Keskittymiskykyni on selvästi parantunut ja oloni on ollut mukavan leppoisa ja seesteinen, ihan kuin olisin ollut lomalla :) Tervetuloa, stressittömämpi elämä!

Tässä vähän kuvia pihaltani. Kukkapenkit ovat kasvaneet melkoisiksi perennaviidakoiksi kun en ole päässyt niihin käsiksi. Luojan kiitos, perennoita on tullut istuteltua aikaisempina kesinä, muuten piha olisi aika ankea paikka.

Ja nyt takaisin pihalle...

Uuden viikon tavoitteet

Jottei elämä olisi pelkkää ajelehtimista virran vietävänä, päätin asettaa itselleni muutamia tavoitteita. Sairaslomalla ollessa on liian helppoa vain olla ja antaa ajan kulua. Tässä tavoitteitani:

Ensi viikolla yritän olla kärsivällisempi sekä itselleni että muille. Asiat eivät aina tapahdu naps vaan, juuri sillä hetkellä kuin haluaisin. Eikä niiden kuulukaan tapahtua. Usein on hyvä, että ideat saavat hieman muhia päässä, silloin ne saattavat jalostua paremmiksi. Tai sitten ne voi tarvittaessa hylätä ja vaihtaa parempiin.

Huomisesta alkaen yritän keksiä itselleni jotain muutakin tekemistä kuin sohvalla pötköttelyn ja netissä pyörimisen. Kyllä tästä taloudesta taatusti löytyy jotain muutakin, josta suoriudun. Jos ei muuta, niin teroitan vaikka lasten puuvärejä.

Huomenna täytän erään Kelan paperin. Vihaan kaikenlaisia virallisia lomakkeita! Ville Virtanen on kirjoittanut jo vuosia sitten jossain kolumnissaan aiheesta Kangistun kaavakkeisiin. Minullakin iskee välillä ahdistus pintaan kun yritän lukea niitä kapulakielellä kirjoitettuja lomakkeita ja tajuta, mitä ihmettä jokin rivi oikein tarkoittaa...

Yritän tehdä ensi viikolla jotain uutta, mutta kohtuullisen helppoa ruokaa. En ole kummoinenkaan kokki, mutta tavoitteena olisi keksiä vähän vaihtelua perheen perusruokiin. Ja mielellään sellaista, joka maistuisi myös lapsille.

Yritän tehdä edes jotain pieniä juttuja puutarhassa. Jotain, mikä onnistuu ilman lapiointia ja kyykkyasentoa.

Aion jatkaa viime viikolla aloittamaani Piiat-kirjaa. Se vaikuttaa kiinnostavalta aikamatkalta 1960-luvun Mississipiin. Jos se loppuu kesken, siirryn seuraavaan odottamassa olevaan kirjaan.

Ja ennen kaikkea: yritän antaa enemmän aikaa ja huomiota lapsilleni. Liian usein huomaan olevani fyysisesti paikalla, mutta henkisesti jossain muualla ajatusteni suossa.

Jos näillä mennään, viikon ei pitäisi olla ihan huono :)

Hyvää alkavaa viikkoa sinullekin!

Torstain turinoita

Olen pitkästä aikaa löytänyt lukemisen ilon, kiitos lääkärissä jonottamisen. Olin napannut mukaani kotoa jo ajat sitten ostamani Elizabeth Gilbertin Eat pray love - Omaa tietä etsimässä -pokkarin, jota en ole saanut aikaisemmin aloitettua. Nyt kun oli hyvää aikaa, tartuin kirjaan ja se vei minut mukanaan. Kuten useimmat lukemista harrastavat tai Julia Robertsin tähdittämän elokuvan nähneet tietävätkin, kirja kertoo kirjailijan omasta eroprosessin ja syvän masennuksen jälkeisestä tutkimusmatkasta Italian, Intian ja Indonesian kautta omaan sisimpään ja kohti tasapainoa. Jatkoin lukemista terassilla vielä lääkäristä tultuani ja yllättäen tajusin lukeneeni kirjan Italiaan sijoittuvan osuuden kokonaan. Ihanaa, oloni on selvästikin kääntymässä parempaan suuntaan kun jaksan pitkästä aikaa keskittyä lukemiseen :)

Pahimman masennusvaiheeni aikana en pystynyt edes haaveilemaan kirjojen lukemisesta. Hyvä kun jaksoin aikakauslehtiä selailla ja katsella kuvia ja kuvatekstejä sisustuslehdistä. Elämä voittaa vähitellen. Tuo kirja herätti minussakin haaveen matkasta ihanaan Roomaan, ehkä sekin toteutuu aikanaan...

Puutarhassanikin elämä heräilee vauhdilla, pionit nostavat päätään kohti aurinkoa ja kullerot läväyttävät kohta kauniit kukkansa auki. On tämä kevät vaan ihanaa aikaa!