Lehtihyllyn raivaus - mitä tehdä vanhoille lehdille?

Lehtihyllystäni löytyy isot pinot aikakauslehtiä, pääasiassa sisustuslehtiä. Niitä on mielestäni ollut aina kiva säästää, jos vaikka haluaa palata johonkin tiettyyn juttuun myöhemmin uudelleen. Ongelma vain on se, että pitäisi vielä muistaa missä lehdessä tuo kiinnostava juttu olikaan. Olen nyt yrittänyt karsia lehtipinojani rankalla kädellä, koska haluan päästä turhista tilaa vievistä asioista eroon.

Onnekseni olen huomannut tämän tavaranraivaus/maritusprojektini myötä, että turhasta luopuminen muuttuu koko ajan helpommaksi. Tässäkin puuhassa harjoitus tekee siis mestarin. 

Olen kehitellyt tekniikan, että selaan lehdet vielä ennen kierrätykseen laittamista läpi ja jos jotain kiinnostavaa tulee vastaan, leikkaan kiinnostavat sivut tai kuvat talteen. Useimpia lehtiä selatessaan huomaa, ettei lehtiin enää suhtaudu niin suurella intohimolla kuin joskus ennen. Harvasta lehdestä tulee saksittua mitään talteen. 

Useinmiten saksieni uhriksi päätyy hyvän fiilliksen kuvia tai sanoja, joita sitten hyödynnän aarrekarttamuistikirjassani. Muutamia kiinnostavien huonekalujen kuvia olen säästänyt muuten vaan, koska meillä on mm. uuden sohvan valitseminen vielä edessä. Muutaman hyvän ehdokkaan olen jo löytänytkin. Kiinnostavista resepteistä näppään kuvat kännykälläni ja tallennan ne koneelleni.

Tällä tekniikalla olen edennyt jo kohtuullisen hyvää vauhtia. Epäröidessäni jonkun kiinnostavan lehden poisheittämisen kanssa olen ajatellut äskettäin Jennin arkijärki -blogissa ollutta postausta nimeltä  Joskus kaduttaa, mutta sellaista se on. Kyseessä on viisaus, jonka Jenni oli löytänyt jostain kodinraivausoppaasta ja se kuuluu näin: joskus harmittaa, voi voi. Tämä kannattaa pitää mielessään kun miettii, heitänkö jonkun mielestäni turhan tavaran tai vaatteen pois. Harvoin siihen kuitenkaan maailma kaatuu, että on hävittänyt jotain turhaa kodistaan. Jos jälkikäteen tulee tilanne, että alan aivan kauheasti kaipaamaan numeroa 3/2015 Koti ja keittiö -lehdestä, niin eiköhän sen jostakin sitten pysty hankkimaan.

Ja hei oikeasti; jos välttämättä haluan lukea vanhoja lehtiä, voin kävellä lähimmälle kirpputorille ja ostaa niitä sieltä hintaan 0,20 - 1 euroa per lehti. Siihen ei minunkaan talouteni kaadu.

Mutta mitä näille minun hyllystäni poistetuille lehdille sitten tapahtuu? Osa lähtee muille luettavaksi ja osa paperinkeräykseen. Olen vähän aikaa sitten vienyt nipun vanhoja puutarhalehtiä isäni hoitokotiin, jossa muistisairaat asukkaat alkoivat innolla katsella kauniita kukkia ja puutarhoja. Toisinaan nappaan nipun lehtiä mukaani, jos olen menossa esim. terveyskeskuksessa käymään. Odotustilojen lehdet ovat yleensä niin ikivanhoja ja kuluneita, että sinne sekaan mahtuu muutama parempikuntoinenkin julkaisu.

Onko sinulle tullut vastaan tilanteita, että olet hävittänyt jonkun tarpeettoman jutun pois ja alkanutkin sitten jälkeenpäin katumaan asiaa? Minulla on joskus tullut joku hetkellinen katumus, mutta hyvin niistä on silti selvitty. Aika harvat asiat ovat niin korvaamattomia, että niitä jäisi pitkäksi aikaa katumaan. 

Muovikippojen ja kuppien marittamisesta

Olen tiennyt, että alakaapeistamme löytyy paljon muovisia kippoja ja kuppeja, mutta niiden todellinen määrä sai minutkin ällistymään. Ja lisäähän löytyy vielä pakastimestakin. Auts, miten tähän on tultu? Tunnustan, olen hamsteri. Tuota allaolevaa kuvaa pitäisi vain muokata sen verran, että hamsteri kurkkaisi muovikiposta...

Olen aina väittänyt, etteivät muovikipot kiinnosta minua ja sillä varjolla olen saanut välteltyä Tupperware-kutsuja koko ikäni, mutta näköjään minäkin tunnen jotain salaperäistä viehätystä muovirasioihin. Ikeastakin on tarttunut mukaan useampikin setti käteviä säilytysastioita. Puhumattakaan pienistä pakastusrasioista, joita olen joskus ostanut oikein urakalla marjojen pakastamiseen. Kaiken lisäksi olen tuon jälkeen vielä lopettanut marjojen pakkaamisen muovirasioihin ja siirtynyt käyttämään muovipusseja. Alla kuva aloitustilanteesta.

Kuinka paljon pakastusrasioita nelihenkinen perhe oikein tarvitsee? Meillä niitä näyttäisi olevan kokonaiselle komppanialle. Kaiken kukkuraksi meiltä löytyy sellaisia kippoja, joihin ei löydy kansia ja kansia, joihin ei löydy kippoja. Mitä olen oikein ajatellut? Luultavasti en yhtään mitään. Nolointa tässä on se, etten todellakaan voi syyttää ketään muuta kuin itseäni tästä kokoelmasta. Mieheni ja lapseni eivät todellakaan ole vastuussa näiden kantamisesta meidän ovesta sisälle.

Yläpuolella kuva niistä, jotka saivat jäädä. Näistäkin osa lähtee kesällä asuntovaunullemme.

Ja nämä saavat luvan lähteä huomenna muovinkeräykseen. Toinen vähän pienempi pussillinen lähtee äidilleni. 

Näyttääkö yhtään paremmalta?

Hamsterin kuva Pixabay,  muut omiani.

Tavaran karsiminen jatkuu

Minulle alkaa jo muodostua pakkomielle ja riippuvuus kodin raivaamista ja tavaroiden karsimista kohtaan. Ei päivääkään etten penkoisi kodistamme jotakin hyllyä tai kaappia ja lajittelisi tavaroita säilytettäviin, kirppikselle vietäviin ja hävitettäviin. Täysin Konmarin opeilla en etene, sekoitan useampaa tyyliä. Pääasia että poistettavaa löytyy. Sivupersoonani taitaa olla jonkinlainen Kassi-Alma, sillä melkein aina kotiovesta lähtiessäni raahaan jotain pusseja tai nyssäköitä mukanani joko autooni tai roskakatosta kohti. Mikäs siinä, oloni tuntuu kevyemmältä aina kun saan jotain pois kotoamme. Kannan noita nyssäköitä nyt ihan mielelläni, jotta en joutuisi raahaamaan niitä sitten muutossa uuteen kotiimme ja etsimään niille taas uusia säilytyspaikkoja.

Kaikenlaista mielenkiintoista on tullut vastaan. Olenko ihan tosissani kuvitellut, että kaikille näille jemmoistani löytäneillä tavaroille olisi oikeasti jotain järkevää käyttöä? Esim. isot määrät cd-levyjä, vaikka meillä ei kukaan ole kuunnellut enää vuosiin musiikkia cd-levyiltä, hirveä määrä erilaisia tuikkukippoja, 110 cm kokoisia vaatteita, huiveja, pipoja, parittomia hanskoja jne.

Mielenkiintoisimpia löytöjä olen tehnyt terassillamme olevista säilytyslaatikoista. Yksi mitä tosissani ihmettelin oli kuiva viime talvinen kanerva, jonka löysin yhdestä laatikosta. Ihmeteltyäni sitä hetken muistin tapauksen: meillähän oli asunto myynnissä keväällä ja kerran vähän ennen sunnuntainäyttöä huomasin, etten ollut muistanut laittaa ostamaani narsissia kauniimpaan ruukkuun terassillemme ja syksyinen kanerva näytti, noh sanoisinko hieman entiseltä. Silloin tempaisin kanervan ruukusta ja hätäpäissäni tunkesin sen säilytyspenkin sisälle ja tuikkasin toisella kädellä narsissin tilalle samaan ruukkuun. Huh, valmista tuli! Eikun äkkiä ulos ennen kuin välittäjä tulee paikalle.

Onneksi tajusin nyt ennen muuttoa, että uudessa asunnossamme on verhotangot ylempänä kuin täällä, jotta en turhaan raahaa 220 cm pitkiä verhojamme uuteen kotiimme. Kaikki kaapissa olevat verhot lähtivät jo myyntiin ja samalla tilasin jo muutamat 250 cm pitkät verhot tilalle Ellokselta. Olohuoneessa roikkuu vielä yhdet myyntiin lähtevät verhot, mutta en viitsi ottaa niitä ihan vielä alas. Olisi turhan karua olla kuukauden verran ilman olohuoneen verhoja. Nykyinen sohvammekin pitäisi vielä myydä ennen muuttoa, mutta koitan malttaa sen kanssa vielä vähän aikaa. Pelkkien koristetyynyjen päällä istuminen olkkarin lattialla olisi ehkä liian askeettista tässä iässä.

Kävin taas vaihteeksi tyhjentämässä kirppispöytäni kahden viikon myyntijakson päätteeksi ja sovin samalla palaavani taas viikon kuluttua takaisin kahdeksi viikoksi. Myytävää tuntuu riittävän lähes loputtomasti. Katseeni hakeekin jatkuvasti uutta myytävää seuraavaksi myyntijaksoksi. Kauppa on taas sujunut ihan mukavasti, joten mikäpä tässä on jatkaessa. Taas on päästy yli sadasta tarpeettomasta tavarasta ja vaatteesta eroon. Suurinta osaa tuskin edes muistaisin, jos joku pyytäisi luettelemaan myymiäni tavaroita. 

Heippa vaan vanhat roinat! Jatkossa aion miettiä huomattavasti tarkemmin mitä kannan ovesta sisäänpäin.

Vaatteiden raivausta Konmarin avulla

Nyt se alkoi, omien vaatteiden maritus. Siitä ei ole kauan kun viimeksi poistin turhia vaatteita kaapeistani, mutta nyt otin uuden kierroksen yrittäen samalla miettiä asioita Konmarin opeilla. Tavoitteena on karsia ylimääräiset pois, jotta jäljelle jääviä tulisi käytettyä ja tuleva muuttokuorma kevenisi turhien vaatteiden osalta. 

Ensin kumosin kaikki vaatteeni sängylleni ja järkytyin tästä vaatevuoresta. Mukaan oli haalittu paitsi makuuhuoneen kaapeissa olleet vaatteet, myös eteisestä ja vaatehuoneesta löytyvät vaatteet. Kenkiin en vielä koskenut, ne saavat jäädä toiseen kertaan. 

Aloitusvaihe

Vaatteien karsiminen sujui yllättävän helposti ja jos jokin vaate päätyi poistettavien kasaan, sieltä ei ollut enää paluuta takaisin. Jos aloin hieman epäröidä, kyselin itseltäni miksi kyseinen vaate pitäisi säästää, vaikken edes erikoisemmin pidä siitä. Syyksi tarjosin yleensä sitä, että kun parempaakaan vastaavaa ei ole, säästän tämän. Seuraavaksi mietin, olenko edes käyttänyt kyseistä vaatetta aikoihin, jolloin vastaus oli yleensä kieltävä. Ja hups heijaa, siinä vaiheessa vaate päätyi poistettavien kasaan.

Tämän verran sain karsittua

Jaoin pois lähtevät vaatteet kolmeen kassiin: kierrätyskeskukseen lähtevät, kirppikselle päätyvät ja roskikseen menevät. Nyt täytyykin sitten varata taas uusi kirppispöytä lähiaikoina.

Ilmavampi sijoittelu

Vaatekaappi näytti karsimisen jälkeen mukavan ilmavalta. Nyt jäljelle jääneet käyttövaatteet löytää huomattavasti paremmin kuin ennen.

Henkarivaatteet karsimisen jälkeen

Henkareita jäi jäljelle melko monta, koska säilytän vaatteita mielummin henkareissa kuin viikattuna. Täältäkin lähti kuitenkin monta turhaa vaatetta maailmalle. Pahoittelen valokuvien laatua, räpsin kuvat kännykälläni huonossa valaistuksessa. En millään malttanut kaivella kameraani esiin kun oli kiire saada asioita aikaan...

Nyt olen kyllä erittäin tyytyväinen itseeni!

Tarpeeksi vai liikaa?

Tulevaa muuttoamme suunnitellessamme olen usein miettinyt hirvittävää tavaramäärää, jonka pakkaaminen on pian edessä. Olen lukenut Konmarini, mutta en ole saanut itsestäni irti perusteellisen raivauksen aloittamista. Olen karsinut vähän sieltä sun täältä ja kantanut ulos ovesta lukemattomia pussillisia vaatteita ja roinaa kirpputorille, kierrätykseen ja kaatopaikalle. Mutta silti sitä vaan riittää.

Perusteellisen marittamisen aloittaminen hirvittää minua, koska tavaramme eivät ole tällä hetkellä kovinkaan hyvin lajiteltuna. Jos esimerkiksi yrittäisin aloittaa omien vaatteideni perkaamisen, joutuisin kaivelemaan niitä niin monesta paikasta, että lopputulos olisi kaaos monessa eri huoneessa. Tiedän, olen hamsterien sukua. Usein kun saan päähäni siivota yhtä huonetta, kuskaan sieltä tavaraa niihin kaappeihin, joissa on tilaa. Ja sitten yllättäen unohdan osan laatikoista jonnekin vaatehuoneen ylähyllyn perälle. Joskus löydän laatikollisen parin vuoden takaisia kesävaatteita kun etsin lasteni luistimia joulukuun alussa. Joskus puolestaan löydän laatikollisen pieneksi käyneitä luistimia ja monoja etsiessäni kevätvaatteita. 

Tähän kaaokseen on saatava muutos uudessa asunnossamme. Järki sanoo, että nyt olisi erinomainen aika aloittaa raivaus, mutta joku laiska pikkupirulainen olkapäälläni kuiskii, että ehtiihän sitä sitten myöhemminkin.

Laatikkoleikki alkakoon

Ymmärrän erittäin hyvin pyrkimyksen minimalismia kohden. Kuinka paljon helpompaa elämä olisikaan, jos kaikilla tavaroilla olisi selkeät paikat. 

Yksi ongelmapesäke ovat nuoremman tyttäreni kasvamista odottelevat vaatteet, joita myös löytyy ainakin kahdesta eri paikasta. Lasteni ikäero on viisi vuotta, joten en ole säästänyt kovinkaan paljon isosiskon vaatteita pikkusiskolle. Laitoin aikoinaan suurimman osan esikoisen vaatteista kiertoon ystäväni lapsille ja olen nyt saanut sieltä joitakin niistä takaisin, samoin kuin myös muitakin yhtä, kahta tai kolmea kokoa suurempia vaatteita. Ja tähän kun vielä lisätään taipumukseni tehdä löytöjä kirpputoreilta, aletaan olla liemessä. Aina siinä vaiheessa kun lapsi siirtyy suurempiin vaatteisiin, on täydellinen yllätys mitä kaapeista löytyy. Välillä vastaan tulee hirveä määrä pitkähihaisia puseroita, joskus taas kesämekkoja ja joskus legginsejä. Joskus kivoja t-paitoja löytyy paljon, mutta joskus niiden värimaailma ei oikein kohtaa tällä hetkellä kaupoissa myytävien kanssa. Varsinkin lastenvaatteiden kohdalla mietityttää edelleenkin mikä olisi sopiva määrä vaatteita. Mikä olisi tarpeeksi, mutta ei liikaa? Pitäisikö tässä alkaa pitää Excel-taulukkoa siitä mitä on jo olemassa?

Kirjojen karsimista olen tehnyt vuosien varrella paljonkin, mutta niitäkin olisi hyvä vähentää vielä nykyisestään. Omiani osaan karsia kohtuullisen hyvin, mutta mieheni pitää omistaan melko sinnikkäästi kiinni, vaikkei välttämättä niitä enää toiseen kertaan lukisikaan. Hän myös mielellään säästää hyllyissään lehtien vanhoja vuosikertoja, vaikka epäilenkin vähän, missä vaiheessa hän aikoo lukea viisi vuotta vanhoja tietotekniikkalehtiä. Tuskin koskaan. Minullakin on melko paljon sisustuslehtiä, vaikka olen niitäkin jo karsinut ja aion karsia vielä lisää. Lisäksi meiltä molemmilta löytyy kaikenlaisia vanhoja koulutusmateriaaleja.

Vilkaisu kirjahyllyyn

Sitten on vielä kaikki mieheni laitteet ja piuhat, minun käsityö- ja askartelutarvikkeeni, lasten tavarat, astiat, kodin tekstiilit, cd:t ja dvd:t ynnä muu sekalainen sälä. Marie Kondon ajatus siitä, että jäljelle tulisi jättää vain ne esineet, jotka tuottavat iloa on minusta kuitenkin hieman kummallinen. En minä ainkakaan osaa tuntea suurta iloa kaikista tarpeellisista vaatteista tai esineistä. Jotkut tavaroista ovat olemassa ihan vain siksi, että niillä on joku funktio arjessa.

Nyt tarvitsisin kunnon potkun persauksilleni, jotta pääsisin kunnon vauhtiin. Antakaahan tulla vinkkejä, mistä aloittaisin.