Uusimmat kirppislöytöni

Olen taas viimeaikoina ravannut tiuhaan kirppiksellä, kiitos oman pöytäni ylläpitämisen. Siinä samalla on tietenkin aina erinomainen tilaisuus kurkistaa myös mitä muilla on myytävänä. On päiviä, jolloin silmiini ei osu mitään mielenkiintoista tai kiinnostavat tuotteet ovat mielestäni liian kalliita, mutta välillä tulee tehtyä myös erinomaisia löytöjä.

Välillä mukaani tarttuu joku kiva lastenvaate tai Littlest Pet Shop, joskus taas löydän jotain omaa silmääni miellyttävää. 

Olen aina rakastanut kauniita lasiesineitä. Isovanhempieni kodeissa on ollut kauniita Riihimäen Lasin, Muurlan lasi Oy:n ja Humppilan lasitehtaan maljakoita ja käyttölasia. Myös vanhempani ovat saaneet aikoinaan kaunista lasia niin häälahjaksi kuin muinakin merkkipäivinään. Osa isovanhempieni esineitä on myös kulkeutunut minulle. Olen aina myös arvostanut hyvää ja kaunista designia myös arkisissa käyttöesineissä.

Viime aikoina minulla on aina silloin tällöin alkanut tarttua kirppiksiltä mukaan kaunista lasia. Tiedän, ei ehkä maailman paras ajoitus, sillä muuttomme lähestyy ja pakattavaa riittäisi ihan omasta takaakin...

Kaikki kuvassa näkyvät esineet ovat Riihimäen lasia. Vasemmassa reunassa on maljakko 1581, jonka suunnittelijasta minulla ei ole ihan täyttä varmuutta. Löysin väitteitä siitä, että suunnittelija olisi Tamara Aladin, mutta myös väitteitä, että tämä olisi jonkun muun. Satutko sinä tietämään tästä maljakosta enemmän?

Keskimmäiset kynttilänjalat ovat Erkki Vesannon käsialaa. Näitä kynttilänjalkoja on valmistettu vuosina 1965-1970. 

Oikeassa reunassa puolestaan on Oiva Kokon Vellamo-maljakko, joka on 1980-luvun muotoilua. 

Omia aarteitani olen jo ehtinyt pakata, joten esittelen muita suosikkejani joskus myöhemmin.

Ihanaa viikonloppua! Nyt nautitaan lämmöstä!

Muovikippojen ja kuppien marittamisesta

Olen tiennyt, että alakaapeistamme löytyy paljon muovisia kippoja ja kuppeja, mutta niiden todellinen määrä sai minutkin ällistymään. Ja lisäähän löytyy vielä pakastimestakin. Auts, miten tähän on tultu? Tunnustan, olen hamsteri. Tuota allaolevaa kuvaa pitäisi vain muokata sen verran, että hamsteri kurkkaisi muovikiposta...

Olen aina väittänyt, etteivät muovikipot kiinnosta minua ja sillä varjolla olen saanut välteltyä Tupperware-kutsuja koko ikäni, mutta näköjään minäkin tunnen jotain salaperäistä viehätystä muovirasioihin. Ikeastakin on tarttunut mukaan useampikin setti käteviä säilytysastioita. Puhumattakaan pienistä pakastusrasioista, joita olen joskus ostanut oikein urakalla marjojen pakastamiseen. Kaiken lisäksi olen tuon jälkeen vielä lopettanut marjojen pakkaamisen muovirasioihin ja siirtynyt käyttämään muovipusseja. Alla kuva aloitustilanteesta.

Kuinka paljon pakastusrasioita nelihenkinen perhe oikein tarvitsee? Meillä niitä näyttäisi olevan kokonaiselle komppanialle. Kaiken kukkuraksi meiltä löytyy sellaisia kippoja, joihin ei löydy kansia ja kansia, joihin ei löydy kippoja. Mitä olen oikein ajatellut? Luultavasti en yhtään mitään. Nolointa tässä on se, etten todellakaan voi syyttää ketään muuta kuin itseäni tästä kokoelmasta. Mieheni ja lapseni eivät todellakaan ole vastuussa näiden kantamisesta meidän ovesta sisälle.

Yläpuolella kuva niistä, jotka saivat jäädä. Näistäkin osa lähtee kesällä asuntovaunullemme.

Ja nämä saavat luvan lähteä huomenna muovinkeräykseen. Toinen vähän pienempi pussillinen lähtee äidilleni. 

Näyttääkö yhtään paremmalta?

Hamsterin kuva Pixabay,  muut omiani.

Tavaran karsiminen jatkuu

Minulle alkaa jo muodostua pakkomielle ja riippuvuus kodin raivaamista ja tavaroiden karsimista kohtaan. Ei päivääkään etten penkoisi kodistamme jotakin hyllyä tai kaappia ja lajittelisi tavaroita säilytettäviin, kirppikselle vietäviin ja hävitettäviin. Täysin Konmarin opeilla en etene, sekoitan useampaa tyyliä. Pääasia että poistettavaa löytyy. Sivupersoonani taitaa olla jonkinlainen Kassi-Alma, sillä melkein aina kotiovesta lähtiessäni raahaan jotain pusseja tai nyssäköitä mukanani joko autooni tai roskakatosta kohti. Mikäs siinä, oloni tuntuu kevyemmältä aina kun saan jotain pois kotoamme. Kannan noita nyssäköitä nyt ihan mielelläni, jotta en joutuisi raahaamaan niitä sitten muutossa uuteen kotiimme ja etsimään niille taas uusia säilytyspaikkoja.

Kaikenlaista mielenkiintoista on tullut vastaan. Olenko ihan tosissani kuvitellut, että kaikille näille jemmoistani löytäneillä tavaroille olisi oikeasti jotain järkevää käyttöä? Esim. isot määrät cd-levyjä, vaikka meillä ei kukaan ole kuunnellut enää vuosiin musiikkia cd-levyiltä, hirveä määrä erilaisia tuikkukippoja, 110 cm kokoisia vaatteita, huiveja, pipoja, parittomia hanskoja jne.

Mielenkiintoisimpia löytöjä olen tehnyt terassillamme olevista säilytyslaatikoista. Yksi mitä tosissani ihmettelin oli kuiva viime talvinen kanerva, jonka löysin yhdestä laatikosta. Ihmeteltyäni sitä hetken muistin tapauksen: meillähän oli asunto myynnissä keväällä ja kerran vähän ennen sunnuntainäyttöä huomasin, etten ollut muistanut laittaa ostamaani narsissia kauniimpaan ruukkuun terassillemme ja syksyinen kanerva näytti, noh sanoisinko hieman entiseltä. Silloin tempaisin kanervan ruukusta ja hätäpäissäni tunkesin sen säilytyspenkin sisälle ja tuikkasin toisella kädellä narsissin tilalle samaan ruukkuun. Huh, valmista tuli! Eikun äkkiä ulos ennen kuin välittäjä tulee paikalle.

Onneksi tajusin nyt ennen muuttoa, että uudessa asunnossamme on verhotangot ylempänä kuin täällä, jotta en turhaan raahaa 220 cm pitkiä verhojamme uuteen kotiimme. Kaikki kaapissa olevat verhot lähtivät jo myyntiin ja samalla tilasin jo muutamat 250 cm pitkät verhot tilalle Ellokselta. Olohuoneessa roikkuu vielä yhdet myyntiin lähtevät verhot, mutta en viitsi ottaa niitä ihan vielä alas. Olisi turhan karua olla kuukauden verran ilman olohuoneen verhoja. Nykyinen sohvammekin pitäisi vielä myydä ennen muuttoa, mutta koitan malttaa sen kanssa vielä vähän aikaa. Pelkkien koristetyynyjen päällä istuminen olkkarin lattialla olisi ehkä liian askeettista tässä iässä.

Kävin taas vaihteeksi tyhjentämässä kirppispöytäni kahden viikon myyntijakson päätteeksi ja sovin samalla palaavani taas viikon kuluttua takaisin kahdeksi viikoksi. Myytävää tuntuu riittävän lähes loputtomasti. Katseeni hakeekin jatkuvasti uutta myytävää seuraavaksi myyntijaksoksi. Kauppa on taas sujunut ihan mukavasti, joten mikäpä tässä on jatkaessa. Taas on päästy yli sadasta tarpeettomasta tavarasta ja vaatteesta eroon. Suurinta osaa tuskin edes muistaisin, jos joku pyytäisi luettelemaan myymiäni tavaroita. 

Heippa vaan vanhat roinat! Jatkossa aion miettiä huomattavasti tarkemmin mitä kannan ovesta sisäänpäin.

Mikä on päivän väri?

Virkkaus on välillä mukavaa puuhaa. Kun muu perhe meni eilen illalla nukkumaan, otin taas hetkeksi tiskirätin tekeleen käteeni ja virkkasin muutaman kerroksen. Tämä käsityö sai alkunsa, kun löysin kirppikseltä kivan väristä bambulankaa. Lankaa olisi ollut kyllä kotonakin laatikkokaupalla, mutta jotenkin tämä sävy ja pehmeä bambulanka vain tuntuivat niin kivalle yhdistelmälle. Ja silloin kun johonkin lankaan ihastuu, se on yleensä menoa.


Laskettuani työn sohvan käsinojalle, huomasin sen vieressä olevan Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -pokkarin ja muistikirjani. 

Kas kas, mikä mahtaa olla päivän väri..?

Turkoosi on väreistä ikisuosikkini. Palaan siihen aina uudelleen, koska se vain sattuu olemaan mielestäni kaikista kaunein väri. Turkoosi on puhdas ja raikas, luovuuden väri. Se saa ajatukset kesään, lomaan, veden äärelle. Kaikkein kauneimman vihreänturkoosin meren olen nähnyt vuosia sitten Kroatiassa. Se oli huikea näky, kirkkaan turkoosia vettä, jonka läpi merenpohjan pyöreäksi hiotuneet valkoiset kivet erotti selvästi. Harmin paikka että tuo näky jäi kuvaamatta. Onneksi se kuitenkin piirtyi tarkasti mieleeni.

Mitä turkoosista väristä sanotaankaan? Sitä pidetään harmonian, kommunikaation ja emotionaalisen tasapainon värinä. Turkoosi väri yhdistetään myös vapautta rakastavaan sieluun, vilkkaaseen mielikuvitukseen ja itsenäisyyteen. Turkoosi on ystävällinen ja empaattinen väri, josta löytyy paljon erilaisia sävyjä, osa sinisempiä ja osa vihreämpiä. On vaikea valita kaikista kauneinta turkoosin sävyä, ehkä kuitekin sinisenturkoosit ovat enemmän minun makuuni.


Väriterapiassa viilentävää ja rauhoittavaa turkoosia suositellaan ujoille ja aroille henkilöille. Turkoosin värin uskotaan lisäävän itsevarmuutta. Toisaalta turkoosin rauhoittavaa vaikutusta on käytetty myös hyperaktiivisten ihmisten rauhoittamiseen. Meditaatiossa turkoosia käytetään mielen avartamisessa ja pyrittäessä yhteyteen universumin kanssa.


Turkoosi väri assosioituu minulla Välimereen ja Kreikkaan, voisin lähteä sinne saadakseni kunnon turkoosin värikylvyn. Turkoosista tulee mieleen kesä, loma, onnellisuus ja vapaus. Turkoosi on värinä avoin ja hyväntuulinen.

Olenkin miettinyt, voisiko uudesta kodistamme löytyä vaikkapa turkoosiksi maalattu seinä. Minusta se olisi ihana väri makuuhuoneemme seinälle. Täytyy varmaankin aloittaa mieheni pehmittäminen tämän asian suhteen, sillä epäilen ettei se olisi ihan hänen ykkösvalintansa. Hän valitsisi todennäköisesti itse valkoisen seinän tai jotain huomattavasti neutraalimpaa väriä kuin turkoosia.

Mitä sinä pidät turkoosista väristä?

Huom! Olethan huomannut blogiarvontani, johon ehdit vielä mukaan kun toimit viimeistään sunnuntaina 7.5. Klikkaa ylhäällä oikeassa reunassa olevaa arvontabanneria, niin pääset tutustumaan arvontaan tarkemmin. Kaikki blogini seuraajiksi kirjautuneet ovat automaattisesti mukana arvonnassa! Mukaan pääset myös kommentoimalla arvontapostaustani.

Ensimmäinen kuva on minun ottamani, muut Pinterestistä.

Vauhdikas paluu arkeen

Heräsin tänään siihen, että vieressäni pötköttävä ekaluokkalainen kuiskasi korvaani Äiti, paljonko kello on? Käännyin ottamaan kännykän yöpöydältä ja näin näytöllä ajan 8.57. Aaaargh, nukuimme pommiin!

En ollutkaan vähään aikaan pompannut sängystä yhtä vikkelästi ja juossut vessaan ja pukemaan vaatteita päälleni. Ehdin jopa matkalla kurkistamaan isosiskon huoneeseen, jossa tyttö tyynen rauhallisesti pelaili läppärillään, vaikka hänenkin piti olla jo bussipysäkillä. Hirveällä häsellyksellä sain kaikki valmiiksi ja autoon ja ehdin loppujen lopuksi saada tytöt ajoissa koulun pihalle kun viimeiset bussilla tulleet oppilaat olivat vielä kävelemässä kohti luokkiaan. Huh huh.

Sovimme myös teinin kanssa, että jos jonain päivänä sattuu sama uudelleen, hän käy herättämässä minut ja pikkusiskonsa vähän aikaisemmin. Hän oli nimittäin herännyt kahdeksalta, tehnyt aamutoimet ja alkanut sitten pelailla läppärillään.

No, ainakin silmät avautuivat tänään nopeasti.

Mukavaa toukokuun ensimmäistä viikkoa sinullekin!

10 faktaa minusta

Ajattelin näin lähestyvän Vapun kunniaksi kertoa 10 faktaa itsestäni. 

Tästä se lähtee:

1.

Olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta. Heti kun olin oppinut nuo taidot 

aloin tehdä itse naistenlehtiä, mallia otin äidilleni tulleista Jaana ja Anna-lehdistä. 

Otsikot olivat varsin repäiseviä :)

2.

Olen kissa-allergiaa sairastava kissafani. Ikävä kyllä olen joutunut elämään 

viimeiset seitsemän vuotta kissattomassa taloudessa. 

Lapseni nimittävät minua kissahulluksi. 

3.

En voi sietää auki jätettyjä kaapinovia. 

Vuosien kouluttamisen ja marmattamisen jälkeenkään perheeni 

ei edelleenkään aina muista sulkea ovia haettuaan jotain kaapista. 

Argh! Siksihän ne ovet on laitettu niihin kaappeihin, 

että tavarat saisivat olla ovien takana pölyltä ja katseilta suojassa!

4.

Rakastan suklaata. 

En ole niitä ihmisiä, jotka voivat ottaa vain yhden palan suklaata 

ja laittaa loput takaisin kaappiin. 

5.

Ihailen 1920-luvun tyyliä ja muotoilua. 

Olisinpa saanut elää silloin ja kokea tuon villin ja modernin vuosikymmenen sykkeen.

6.

Olen perheeni ainoa lapsi. 

Onneksi sain lapsuudessani viettää paljon aikaa serkkujeni kanssa.

7.

Olen innokas askartelija ja käsitöiden tekijä kun sille päälle satun. 

Välillä menee pitkiäkin aikoja, jolloin tarvikkeet saavat levätä kaapissa. 

Tällä hetkellä virkkaan tiskirättiä bambulangasta.

8.

Lempimusiikkiani on suomalainen pop ja rock. 

Lempikanaviani ovat Suomipop ja SuomiRock. 

Kun ajan autoa, pujottelen näiden kahden kanavan väliä eestaas ja taas eestaas. 

Jos lapset ovat kyydissä, kuuntelemme Loopia. 

Ei sekään nyt niin huono kanava ole.

9.

En ole kovin hyvä ystävystymään uusien ihmisten kanssa. 

Juttelen ihan sujuvasti vieraidenkin ihmisten kanssa, 

mutta hyvin harvoin kutsun ketään uusia ihmisiä kotiini.

10.

En juo kahvia. Se on mielestäni pahaa.

Kuva Pinterestistä

Lue lisää!

Meidän ekaluokkalaisemme alkaa jo lukea melko sujuvasti, pitkätkin sanat tulevat jo suusta ihan niinkuin pitääkin. On ollut hauska seurata nykylasten lukemaan opettelua ja tutkia miltä aapinen nykyään näyttää ja vertailla asioita omaan koulunaloitukseeni muinaisella 1970-luvulla.  

Lapseni koulussa on käytössä Otavan Seikkailujen aapinen, joka on aivan ihanasti kuvitettu ja teksteiltään mukavan vaihteleva. Yllätyin ihan kirjan alkupäässä, miten pitkiä sanoja sieltä jo A-kirjaimen kohdalta löytyykään esim. SIT-RUU-NA-PER-HO-NEN, VA-DEL-MA-PEN-SAS ja KOU-LU-TA-VA-RAT. Omat muistoni ekaluokasta ja aapisesta olivat vähän tylsät, sillä olin oppinut lukemaan jo nelivuotiaana enkä oikein ymmärtänyt, miksi sanoja piti tyhmästi tavuttaa kun sanat olisi voinut lukea ihan kokonaisinakin. A-U-AU-T-O-TO on AUTO. Nykyään sanat luetaan ihan eri tavalla äänteinä, mikä vaikuttaa paljon järkevämmältä kuin vanha tavaustyyli.

Nykyään nautin suuresti siitä kun lapsellani on lukuläksyä koulusta ja saan kuunnella kun hän lukee minulle. Hänkin selvästi nauttii siitä, että osaa lukea jo itse.

Iltaisin on taas minun vuoroni lukea hänelle. Käymme usein yhdessä kirjastossa valitsemassa häntä kiinnostavia kirjoja ja voin kertoa, että emme ikinä pääse ulos kirjastosta vain parin kirjan kanssa. Mukaan tarttuu aina iso pino luettavaa sekä kasa eri eläinten hoito-oppaita, joista hän katsoo mallia eläimiä piirtäessään. Välillä mukaan tarttuu myös kirjoja esim.avaruudesta, joita hän sitten tutkii kotona isänsä kanssa. Nykyään hänen valitsemansa kirjat eivät ole enää niitä, joissa on joka sivulla kuvia ja muutama lause, vaan kirjoissa pitää olla pitkiä tarinoita ja seikkailuja. Ja mielellään kirjat saavat myös kuulua johonkin sarjaan, jotta tarinat eivät ihan heti loppuisi kesken.

Tällä hetkellä meillä on kesken Astrid Lindgrenin jännittävä Ronja Ryövärintytär, joten yöpuvun pukeminen ja muut iltatoimet sujuvat varsin vauhdikkaasti, jotta ehtii kuuntelemaan pidemmän pätkän Ronjan seikkailuja. Jännittävät ryövärit, Matiaksenlinna ja Matiaksenmetsä, pelottava Helvetinkuilu ja ajattarat kiinnostavat taas uutta sukupolvea ihan kuten edellisiäkin. Olen viime aikoina huomannut, etten ehdi kovinkaan paljon lukemaan aikuisten kirjoja, mutta onneksi pääsen nauttimaan hyvistä lastenkirjoista.

Lukeminen on mukava harrastus. Luetko sinä paljon itse tai luetko lapsillesi?

Harrastuskuskin hommia

Ei, en ole alkanut harrastaa rallia, kyse on lasten kuljettajana toimimisesta :)

Aika monessa perheessä illat kuluvat lasten harrastusten parissa. Monessakohan perheessä tänäkin iltana äiti tai isä pakkaa lapsen tai lapset autoon ja lähtee kuljettamaan heitä harrastuspaikalle. Meilläkin on ollut välillä aikoja, jolloin harrastuksia on riittänyt melkein joka illalle. Harrastaminen on mukavaa, kunhan se ei vie liikaa aikaa muulta puuhalta.

Tällä hetkellä meidän harrastusrytmi menee niin, että maanantaina ei harrasteta, mutta tiistaina on teinin liikuntaharrastus, jonne hänet pitää viedä autolla. Matkaa harrastuspaikalle on yli kymmenen kilometriä eikä meiltä pääse sinne julkisilla. Ja kuinka ollakaan, ekaluokkalaiselle löytyi samalle illalle kiva kerho, jonne hänkin tarvitsee kyydin. Ja luonnollisesti nämä harrastukset ovat samaan aikaan, jolloin mies on vielä töissä. Onneksi myös ekaluokkalaisen ystävä on samassa kerhossa, joten lapseni pääsee kerhoon hänen äitinsä kyydillä. Olen hänen avustaan hyvin kiitollinen.

Keskiviikkona on puolestaan ekaluokkalaisen tanssitunnin vuoro. Tämäkin tunti on reilun kymmenen kilometrin päässä, joten minä kuljetan hänet sinne ja takaisin.

Torstaina ja perjantaina ei ole harrastuksia, mutta silti kyytiä saatetaan tarvita jonkun pidemmällä asuvan kaverin luo tai isompi haluaa käydä kaverinsa kanssa keskustassa, josta käyn hakemassa heidät kotiin. 

Lauantaina on vapaapäivä harrastuksista, mutta sunnuntaiaamuna minä ja mieheni kuljetamme vuoroviikoin ekaluokkalaista uintiopetukseen. Jos vuoro ei napsahda omalle kohdalle, minä nautin sunnuntaiaamusta nukkumalla pitkään ja mieheni puolestaan nauttii Hesarin lukemisesta ja aamukahvista.

kuva Pixabay

Mitä sitten tehdä sillä aikaa kun lapsi harrastaa? Harrastukset kestävät yleensä tunnin kerrallaan, joten siinä ehtii käydä pienellä kävelylenkillä, kierrellä kirpputorilla tai tehdä perheen ruokaostokset. Usein käyn esim.pikaisesti kirjastossa palauttamassa kirjat ja lainaamassa pari uutta ja sen jälkeen pujottelen ostoskärryineni ruokakaupan hyllyjen välissä. Sunnuntaiaamuisin teen joko käsitöitä uimalan aulassa tai luen kirjaa. Silloinkin voisi käydä kävelylenkillä, mutta useimmiten se jää haaveeksi. On mukavampaa lukea kirjaa uimalan pehmeällä penkillä. Toisinaan siinä olisi myös kiva ottaa torkut, mutta en ole vielä kehdannut...

Jossain vaiheessa tähän tuli vielä yhdistettyä omia harrastuksia, kuten maanantai-illat kansalaisopiston ompelukerhossa ja kuntosalikäyntejä, mutta nyt ollaan menty riisutulla ohjelmalla. Myös mieheni lenkkeilee silloin kun ehtii.

Tulevassa muutossamme meitä ilahduttaa ajatus siitä, että asumme lähempänä harrastusmahdollisuuksia, jolloin lasten on todennäköisesti mahdollista löytää uusia harrastuksia kävely- tai pyöräilymatkan päästä kotoa. Se tulee helpottamaan myös meidän aikuisten elämää. Ehdimme ehkä myös harrastaa jotain itsekin.

Kaipaan Suomeenkin sitä, että harrastuksia järjestettäisiin enemmän kouluilla iltapäivisin heti koulutuntien jälkeen. Lasten olisi helppo siirtyä harrastuksiin suoraan koulupäivän jälkeen, jolloin illalla olisi enemmän aikaa perheen tai ystävien kanssa oleiluun. Silloin eivät pienten koululaisten iltapäivätkään tuntuisi niin pitkiltä.

Harrastaminen on mielestäni hyvä asia silloin kun lapsi itse viihtyy harrastustensa parissa eikä niitä ole liikaa. On hyvä että lapsille jää myös vapaita iltoja, jolloin voi tehdä muutakin kuin harrastaa.

Elämää ilman Netflixiä?

Meidän perheessämme on katseltu Netflixiä jo monen vuoden ajan ja lapsetkin ovat kasvaneet siihen kiinni. Kun esikoisemme oli pieni, hän katseli päivittäin Pikku Kakkosta, nuoremmalla sen katselu jäi paljon vähemmälle. Ennen myös katsottiin enemmän leffoja dvd:ltä, nyt niitä ostetaan huomattavasti harvemmin. Molemmat tytöt rakastivat pieninä Barbie-elokuvia, nyt ne pölyttyvät hyllyssä, vaikkei kukaan edes katso niitä. Mutta pois niitä ei kuulemma saa viedä, ei kirppikselle, eikä edes pienemmälle sukulaistytölle. Nykyään jos katsomme jotain yhdessä koko perheen kanssa, lapset ehdottavat ensimmäisenä Netflixiä.

Jokin aika sitten kun katselin laskupinoa, väläytin idean, että mitäpä jos peruisimme Netflixin kuukausitilauksen, mutta ideani ei saanut tulta alleen. Edes minä itse en halunnut luopua siitä. Välillä on myös katsottu jokunen pätkä HBO Nordicia, lähinnä Game of Thronesin ja Westworldin takia, mutta kyllä Netflix vaan on Netflix.

Netflixin paras puoli on sen laaja tv-sarjavalikoima. Katsomme nykyään harvemmin elokuvia, mutta hyvät sarjat ovat mieheni ja minun suosikkeja. 

Tässä minun suosikkejani:

Mahtavan kiero House of Cards loistavine käsikirjoituksineen ja huippunäyttelijöineen. Sekä Kevin Spacey että Robin Wright tekevät sarjassa huippuroolit. Sarjaa katsellessa ajattelin, ettei tosielämän politiikka voi olla tuollaista, mutta muutin mieleni kun Trump valittiin presidentiksi.

Pablo Escobarin elämään pohjautuva Narcos hurjine ja raakoine huumekauppakuvioineen. 

Outo, mutta samalla koukuttava OA. Tämä oli todella mystinen sarja alkumetreiltä loppuun asti.

Stranger Things, joka luultavasti oli tarkoitettu huomattavasti meitä nuoremmalle katsojakunnalle, mutta joka kiehtoi 80-lukulaisen ilmeensä vuoksi.

Orange is the New Black, jossa pääsee tutustumaan amerikkalaiseen vankilaelämään.

Synkkä the Fall, jossa ratkottiin nuorten naisten murhia naisetsivän johdolla. 

Mahtavan hauska Lilyhammer, jossa entinen mafiapomo muuttaa uuden henkilöllisyyden turvin Norjaan. Tämä on meistä hervottoman hauska ja Steven van Zandt kerrassaan hulvaton.

Ja onhan näitä vaikka kuinka paljon muitakin. Mitä sinä suosittelet?

Nykyään on erittäin harvinaista, että meidän perheessämme katsottaisiin mitään ohjelmaa suorana televisiosta. Ohjelmat tallennetaan ja niitä katsotaan sitten kun on aikaa. Kiitettävästi katsottavaa löytyy myös Ruutu.fi ja Katsomo -palveluista. 

Elämä on varsin erilaista kuin omassa lapsuudessani, jolloin ohjelmaa tuli aluksi kahdelta ja myöhemmin kolmelta kanavalta ja monia ohjelmia katsoi lähes koko Suomi samaan aikaan. Niin ne ajat muuttuvat...

Kirppisprojekti jatkuu taas, vanha käpy muistelee

Viime päivät ovat olleet kiireistä aikaa, sillä kirppisprojektini jatkuu taas. Otin taas pöydän pariksi viikoksi.Perjantai-iltana kuormasin kassit ja laatikot autoon ja vein ensimmäisen lastin pöytääni. Ensimmäiset dvd- ja cd-levyt sekä Legot lähtivät jo ostajien matkaan tavaroita pöytään laitellessani. Hurraa, monen päivän legorakenteluni ei siis ollut turhaa!

Meillä oli monta päivää melkoinen kaaos päällä, sillä tytöt lupasivat Lego Friends -settejään myyntiin. Kun kaivoin molempien Legot esiin, huomasin heti, että tämä ei taitaisikaan olla mikään piece of cake. Varsinkin ekaluokkalaisen pakkaukset olivat sen verran palasina, ettei niitä ihan noin vain laitettukaan siististi pusseihin. Yritin anella apua tytöiltä, mutta he eivät jaksaneet puurtaa Legojen kimpussa kovin kauaa. Niinpä minä jäin leikkimään niillä ihan itsekseni. Voin kertoa, että siinä pääsi kyllä muutama manaus kun yritin metsästää joitain puuttuvia pikkuosia isoista laatikoista, jotka olivat täynnä sekalaisia Legoja. Onneksi oli sentään ohjeet tallessa.

Pidin kyllä itsekin lapsena (ja välillä aikuisenakin) Lego-leikeistä, mutta kun kokoaa putkeen useita pakkauksia, joihin kuuluu noin miljoona pikkuosaa, alkaa pinna jo hieman kiristyä. 

Kun minä olin lapsi, Lego-leikeissä oli enemmänkin kyse mielikuvituksen käyttämisestä. Kokosin kavereideni kanssa vaikka minkälaisia taloja, autoja, junia ja ties mitä linnoituksia. Värejä olivat valkoinen, musta ja pirteät perusvärit ja niitä käytettiin aivan sekaisin. Eikä ollut mitään poikien ja tyttöjen sarjoja, vaan kaikki leikkivät samoilla. Nykyään tuntuu välillä siltä, että insinöörikoulutus olisi tarpeen kun yrittää koota esim. Heartlaken majakkaa (omani lähti jo kirppikselle, joten kuva on Jollyroomin sivuilta).

Nämä Lego Friendsit olivat meilläkin jossain vaiheessa tosi pidettyjä ja niitä toivottiin usein lahjaksi, mutta ei niillä sitten kuitenkaan juurikaan rakenneltu. Yleensä siinä kävi niin, että pakkaus koottiin suurella innolla (pääkokoajana oli yleensä isompi tyttäreni) ja sen jälkeen aikaansaannosta säilytettiin hyllyssä, josta se nostettiin leikkien ajaksi lattialle. Talot koottiin pieneksi kaupungiksi ja leikin jälkeen ne nostettiin taas hyllylle. Paitsi pikkusisko unohti ne välillä lattialle ja sitten taloja meni rikki...

Kun minä olin lapsi, tärkeintä oli rakentelu. Talot purettiin leikin lopuksi, jotta huomenna voisi tehdä taas uuden ja paremman. 

Miten teidän perheessänne on leikitty Legoilla? Ovatko ne olleet mieluisia? Meillä pikkusisko haluaa säilyttää muutaman rakennuksen, kaikki muut saa nyt myydä. Ekaluokkalaiselle tärkeämpiä ovat Littlest Pet Shopit, joita hän haluaa ostaa taas lisää kirppikseltä saatavilla tuloillaan.

Hyvää mieltä ruokakaupasta

Kävin eilen ruokaostoksilla niinkin eksoottisessa paikassa kuin paikallisessa Lidlin myymälässä ja ilahduin sitä värikästä näkyä, joka otti minut vastaan. Suoraan ulko-ovesta sisään päästyäni edessäni oli ihanan värikäs kukkahylly.

Jos tästä näystä ei tule hyvä mieli, niin ei sitten mistään. 

On ihanaa, että nykyään voi poimia kukkakimpun mukaansa ihan ruokakaupasta, koska ainakin minä käyn turhan harvoin kukkakaupassa. No, tietenkin juhliin kimput tulee haettua kukkakaupasta tai puutarhamyymälästä, mutta arkeen saa kivaa piristystä muutamalla eurolla ihan normaalilla kauppareissulla. 

Onko sinulla tapana ostaa usein kotiin kukkia vai tuoko puolisosi sinulle kukkia? Minun mieheni ei kukkien ostamista harrasta, joten ostan niitä itse. Tulee niin hyvä mieli kun koti on siivottu ja pöydällä on kukkia.

Aurinkoista viikonloppua sinulle!

Sleepless in Blogistania - kun uni ei tule

Välillä on näitä öitä, jolloin uni ei vain tahdo tulla. Nukkumatti on heittänyt hiekat kaikkien muiden silmille paitsi minun. Minun silmissäni kirvelevät vain keväiset siitepölyt. Minä vuoroin pyörin sängyssä kuin puolukka ja välillä vaeltelen kohti vessaa, käyn keittiössä juomassa tai päädyn vähäksi aikaa sohvalle hengailemaan.

Mielessä vain pyörii niin paljon asioita, ettei uni tule. Ja sitten mieleen alkaa pulpahdella hyviä ideoita blogiteksteistä, huomenna hoidettavista asioista, kirppikselle vietävistä tavaroista, kesken olevista kirjoista jne. Välillä ojennan käteni kohti yöpöydällä olevaa puhelinta, naputan mielessä pyöriviä juttuja ylös muistiinpanoihin. Lähden sittenkin hetkeksi olohuoneen sohvalle, haen lasin maitoa ja avaan tablettini. Tiedän: näin ei saisi tehdä. Se sininen valo ei auta unen saamisessa...

Saan päähäni käydä kurkkaamassa onko kukaan käynyt katsomassa viimeisintä postaustani ja järkytyn: mitä ihmettä, viimeisin postaukseni on saanut eilen käsittämättömän paljon katsojia! Neljä kertaa enemmän kuin parhaan päiväni saldo tähän mennessä! Huomaan, että joku ihana lukijani on ilmeisesti linkittänyt Saara Aaltoa katsomassa Hartwall Arenalla -postaukseni Facebookiin, josta postaukselleni on valunut paljon lukijoita. Kiitos sinulle, kuka oletkaan!

Nyt suljen tablettini ja menen tyytyväisenä nukkumaan. Hyvää yötä maailma, huomenna aurinko nousee taas!

Kuva Pinterestistä

Helsinki

Vietin pari päivää sitten kaunista kevätpäivää Helsingissä. Se oli oikein virkistävää vaihtelua maalaistytölle. Aurinko paistoi ja lämmitti, oli mukava kuljeskella kaduilla ja katsella ympärilleen kännykkäkameran läpi. Harmitti vähän, ettei tullut parempi kamera mukaan.

Helsinki on kaunis kaupunki. Askeleni veivät rautatieasemalta Kluuvin ja Kaisaniemen kautta Hakaniemeen. Tässä muutama otos reitin varrelta. 

Paluu blogimaailmaan

Olen ollut pitkään poissa blogistaniasta, tehnyt ihan muita asioita. Pikkuhiljaa paluu päivitysten pariin alkoi taas houkutella. Mietin sitä kuukauden, kaksi. Annoin ajatuksen hautua lisää. Luin vanhoja päivityksiäni. 

Ajattelin niitä mukavia ihmisiä, joihin tutustuin blogimaailmassa ja halusin päästä taas yhteyteen bloggaajien ja lukijoiden kanssa. Haluan olla taas osa rentoa ja mukavaa bloggaajaperhettä.

Kuva Pinterestistä

Ennen kaikkea halusin taas kirjoittaa, miettiä mihin järjestykseen ajatukseni ja sanani asettelisin. Mietin jatkaisinko vanhaa blogiani vai aloittaisinko ihan uuden. Toisaalta aloitus puhtaalta pöydältä houkutteli, mutta toisaalta olen sama nainen kuin ennenkin. Silloin olin reilu nelikymppinen, nyt vajaa viisikymppinen (olen Fingerporini lukenut), ehkä joissain asioissa vähän muuttunut, mutta perusluonteeltani samanlainen. Joten tässä sitä ollaan, jatkamassa vanhaa tuttua blogia uusilla jutuilla. Asioita on niin paljon helpompi käsitellä kirjoittamalla kuin vain omassa päässään pyörittelemällä.

Viime vuodet ovat kuluneet opiskelun, työnhaun, perheen pyörittämisen sekä äitini ja Alzheimerin tautia sairastavan isäni apuna. Ruuhkavuodet päällä, kuten joku asian voisi ilmaista. Lapset ovat kasvaneet ekaluokkalaiseksi ja teiniksi, joten äidillekin jää jo vähän enemmän vapaa-aikaa kuin ennen. Mies tekee töissä pitkää päivää. Niinhän se nykyään on, että niillä joilla on töitä, on sitä sitten oikein urakalla. 

Pyrkimykseni on yrittää löytää jokaisesta päivästä jotain hyvää. Yritän kirjoittaa hyvistä hetkistä ja vähän niistä huonoistakin, joita myös elämääni mahtuu.

Laiskuutta ilmassa

Olen viime aikoina ollut äärettömän laiska blogin päivittäjä, aiheet ja varsinkin valokuvat ovat olleet vähissä. Synkät marraskuun päivät eivät ole omiaan valokuvien räpsimiseen ja päivätkin kuluvat ihan muihin juttuihin.

Sain kurssini suoritettua, joten verkkokaupan perustamiseen liittyvät asiat olisivat nyt periaatteessa hallussani, mutta annan ideoiden vielä muhia päässäni. Katsotaan myöhemmin, lähdenkö toteuttamaan niitä vai päädynkö tekemään jotain ihan muuta. Kaikki on mahdollista.

Isäni etenevä Alzheimerin tauti on aiheuttanut paljon miettimistä, kovimmalla on tietysti isän omaishoitajana toimiva äitini. Tällä hetkellä isäni on viikon hoitojaksolla oikein mukavan tuntuisessa paikassa. Saa nähdä, miten kotiinpaluu sujuu ja miten kauan hän vielä pärjää kotona. Isän hoitaminen ja varsinkin vahtiminen on rankkaa äidilleni. En haluaisi, että hän väsyy taakkansa alle. Alzheimer on pirullinen sairaus, se muuttaa tutun ihmisen toiseksi. Muistojen häviäminen ja hiljalleen tapahtuva taantuminen on pelottavaa. Vaikka siitä on lukenut ja kuullut paljonkin, on silti varsin hätkähdyttävää tajuta, ettei isä enää tunne kelloa eikä veljeään. Eikä välttämättä joka päivä minuakaan.

On elämässä onneksi valoisampiakin asioita. Pikkutyttö lähti eilen innokkaana yökylään mummon luo ja isommalla tytöllä oli kaveri yökylässä. Yhdeksänvuotiaat alkavat olla jo niin isoja ja omatoimisia, että ilta tuntui harvinaisen helpolta kun tytöt touhusivat keskenään, kävivät saunassa ja katselivat leffaa karkkeja syöden ja menivät lähes vapaaehtoisesti kymmenen jälkeen nukkumaan. Melkein kuin olisimme olleet kahdestaan mieheni kanssa. 

Viime aikoina on muutenkin lastenhoito helpottunut kummasti kun molemmat lapset touhuavat paljon kavereidensa kanssa eikä nuorempikaan ole enää jatkuvasti äidissä kiinni. Välillä mielessä jo välähtää, että mitähän kaikkea mekin mieheni kanssa ehdimme tulevaisuudessa harrastaa kun lapset tuosta vielä vähän kasvavat. Pitääkö sitä sitten lähteä golfkurssille, vai mitä?

Suklaamuffinit

Tiedän, minun pitäisi vääntää kurssilta saamiani tehtäviä, mutta...

Jokin aika sitten iski hirveä suklaanhimo. Kaapista ei löytynyt kuin yksi pääsiäisestä yli jäänyt suklaapupu, joten keksin tehdä suklaamuffineita.  Pilkoin pupun palasiksi ja työnsin palat taikinan sekaan.

Kun muffinit olivat hieman jäähtyneet, istuin hetken keittiössä ja nautin muffinistani kylmän maidon kanssa. Kyllä nyt jaksaa taas paneutua koulujuttuihin!

Mukavaa päivää!

Syksyn värit

Syksyn räiskyviä värejä alkaa jo olla ikävä kun vettä sataa kaatamalla ja kaikki näyttää niin harmaalta. Ei juurikaan huvita lähteä ulos kävelylle, vaikka kostea ilma tekisikin hyvää iholle. Nyt kaipaan jotain piristystä elämääni...

Selailin valokuviani ja löysin kuvia lokakuussa tekemästämme Korkeasaaren reissusta. Meidän perheemme kävi siellä yhdessä kaukaa tulleiden sukulaistemme kanssa. Vietimme ihanan aurinkoisen syyspäivän eläimiä katsellen ja lasten touhuja seuraillen. Eläimetkin olivat selvästi paljon virkeämpiä kuin kesähelteillä. Harmi vain, ettemme tällä kertaa nähneet suosikkejamme karhuja. Ne olivat ilmeisesti jo menossa talviunille. 

Tällaisina päivinä kun veto on poissa ajattelen usein, että minäkin voisin hyvin nukkua talviunia. Talvi ei ole koskaan ollut suosikkivuodenaikani, pidän paljon enemmän keväästä ja kesästä. Ainoa asia, jota en kuitenkaan haluaisi talvesta menettää on joulu. Yritän kovasti lykätä joulujuttujani vähän myöhäisempään ajankohtaan, vaikka toisten blogien jouluaiheiset päivitykset jo kovasti kiinnostavatkin ja kaupoissakin jouluvalot vetävät jo puoleensa. 

Tämä alla oleva pikku jääkarhu olisi tosi söpö tyttöjemme huoneeseen. Se toimisi hyvin yövalonakin. Saa nähdä tarttuuko se mukaani sitten kun annan itselleni luvan alkaa jouluttaa kunnolla :)

(Kuva lainattu Elloksen sivuilta)