Omaa aikaa

Lapsiperheessä oma aika jää usein haaveeksi, vaikka se onkin todella tärkeää aikuisten oman hyvinvoinnin kannalta. Töissä käydessäni koin aina syyllisyyttä oman ajan ottamisesta. Usein ajattelin, että jos kerran lapseni joutuvat olemaan arkisin pitkät päivät toinen tarhassa, toinen koulussa ja iltapäiväkerhossa, illalla minun on annettava heille kaikkeni. Jätin harrastukseni ja keskityin tekemään pinna kireänä kotitöitä ja leikkimään illat Legoilla ja pehmoleluilla. Ajattelin, että koska olen lapsia halunnut, minun on heitettävä oma elämäni toistaiseksi sivuun ja oltava vain Äiti isolla Ä:llä.

Miehille oman ajan ottaminen on huomattavasti helpompaa, he eivät syyllistä itseään joka asiasta. Naiset helposti kokevat olevansa huonoja äitejä, jos asettavat edes välillä itsensä etusijalle. Pahimmillaan koin syyllisyyttä siitäkin, jos lähdin illalla yksin ruokakauppaan ja jätin pienemmän tyttöni kotiin isänsä kanssa. Saatika jos menin kiertelemään vaatekauppoja ja ostamaan jotain ITSELLENI. Ja samalla koin tietysti myös syyllisyyttä kaikista mahdollisista työasioista, joita jälkeenpäin arvioiden en olisi mitenkään voinutkaan ehtiä yksin oman työaikani puitteissa hoitaa. Luonnollisestikin ahdistuin myös siitä, että lapsen kanssa leikkiessäni en ehtinyt tekemään kaikkia kotitöitä niin perusteellisesti kuin olisin halunnut tai ehtinyt tapaamaan ystäviäni kaiken pyörityksen keskellä. Seuraavaksi tulivat nukkumisongelmat ja jatkuvasti kiristyvä pinna ja jatkuva ahdistus...

Hei haloo, ihmekös tuo jos vähitellen alkaa stressi jyllätä ja ahdistaa! Onneksi tajusin lopulta lyödä jarrut pohjaan.

Työuupumuksen aiheuttamasta masennuksesta johtuva sairaslomani on pistänyt minut miettimään asioita uudelleen. Mikä tässä elämässä on tärkeämpää, se että tavarat ovat ojennuksessa vai se, että ihmisillä on hyvä olla? On vaan yritettävä tyytyä siihen, että tässä elämänvaiheessa paikat eivät ole aina tiptop kotonani. On luotettava siihen, että vaikkei äiti olisikaan aina läsnä ja mukana leikeissä, lapsista kasvaa silti onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä. Ja että lapset kyllä vaistoavat, jos vanhemmilla ei ole hyvä olla.

Tällä hetkellä minulla on runsaasti omaa aikaa, tosin paketissa olevan jalkani takia reviirini on hyvin pieni. Toivon, että rennompi asenteeni auttaisi minua myös töihin palatessani. Se nipottava perfektionisti on nyt kerta kaikkiaan kitkettävä minusta pois ja tilalle on tuotava positiivista Hakuna matata -asennetta.

Ja omaa aikaa ja reviiriä on myös muistettava suojella, ihan vain itseni vuoksi. Jos minä en huolehdi itsestäni, niin kuka sitten?