keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Uutta tulossa

Ihanaa, että valkoinen ritarinkannukseni intoutui vielä uuteen kukintaan! Onneksi hankin tämän ihanuuden kukkapenkkiäni koristamaan. Aikaisemmin minulla on ollut vain sinisiä, mutta tämä valkoinen on vähintäänkin yhtä upea.


Tekisi mieli alkaa kohta jo istuttelemaan sipuleita maahan, mutta yritän vielä sinnitellä jonkin aikaa. Minulla on jo kasapäin sipulipusseja odottelemassa multaan pääsyä. Hankittuna on ainakin neljää lajia tulppaaneja, lumikelloja, kolmenlaisia krookuksia ja kaksia eri laukkoja. Niin ja narsissejakin vielä. Näiden lisäksi tekisi mieli myös ainakin kirjopikarililjoja ja ties mitä...

Tänään satoi aamupäivällä, joten jätin metsässä samoilun ja puolukanpoiminnan väliin ja kävin hoitelemassa asioita kaupungilla. Poikkesin myös kirppiksellä, mutta en löytänyt sieltä tällä kertaa mitään muuta kuin yhden puseron nelivuotiaalleni.

Huomenna pitäisi yrittää löytää joku kiva lahja ystäväpariskunnallemme, joka viettää pian 80-vuotispäiviään (40+40 v). Onko kenelläkään hyviä ehdotuksia?

Huomenna lähden kokeilemaan jotain ihan uutta: olen lähdössä tapaamaan ensimmäistä kertaa elämässäni elämäntaidonvalmentajaa. Saa nähdä mihin tämä johtaa, jos vaikka vähitellen alkaisi selvitä mihin suuntaan tässä lähtisi. Jännittää hieman, mutta ihan hyvällä tavalla. Uskon, että siitä on hyötyä, että käy asioita läpi ulkopuolisten henkilöiden kanssa, jotka osaavat esittää hyviä kysymyksiä. Itse sitä kuitenkin pyörittelee usein asioita läpi vain muutamasta tutusta vinkkelistä...




6 kommenttia:

  1. Enpä ole nähnytkään valkoista ritarikannusta. Vaikuttavan näköinen kaunotar!
    Mielenkiintoinen tapaaminen sinulla tiedossa:)
    Tsemppiä♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Hanne! Odotan sitä jo innolla...

    VastaaPoista
  3. Upea kannus! Varmaan mahtava kokemus tuo sinun tapaaminen!

    VastaaPoista
  4. On kyllä ihana kannus ja vielä valkoinen, oi oi :) Jos ei tarvitse olla mikään erikoinen lahja niin mitäs jos 80 kappaletta jotain, vaikka lakupötköjä? Elämäntapavalmentaja kuullostaa mielenkiintoiselta ja osaa varmaan tuupata hellästi siihen suuntaan mihin ei ehkä itse ole huomannut jo kulkevansa. Jännittävä tapaaminen varmasti tiedossa :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista!

    Kiki, idea 80 kappaleesta jotain on hieno. Täytyy kypsytellä :)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kovasti, jos jättäisit pienen viestin merkiksi vierailustasi.